Perjantai 13. päivä on keskivertokansalaiselle aniharvoin epäonnen päivä. Mutta köyhälle jokainen päivä on omalla laillaan epäonnen päivä.

Olin tänäaamuna Heikki Hurstin ruuan jakelupisteessä Helsingin Kalliossa vapaaehtoistyössä yhdessä muiden SDP:n kansanedustajien kanssa.

Suomalainen köyhyys juontuu useimmiten syistä, joihin huono-osainen ei voi itse juurikaan vaikuttaa. Esimerkiksi lisääntyvä matalapalkka- ja osa-aikatyö sekä korkeat asumiskustannukset kasvukaupungeissa sysäävät köyhyyteen niitäkin, joilla on työtä.
 
Vakavinta ihmisen ja yhteiskunnan kannalta on köyhyys, joka on muuttunut tilapäisestä olotilasta pysyväksi. Keskeisin syy pysyvään köyhyyteen on pitkäaikaistyöttömyys.
 
Työttömyyden kasvu ja pitkittyminen kiirehtivät köyhyyden torjumista. Toimeentulotuen taso on mitoitettu tilapäiseen puutteen lievittämiseen, ei pitkäaikaiseen elämiseen. Leipäjonoissa jaetaan sitä armeliaisuutta, joka on säästetty muualta pois yhteiskunnassamme. Köyhyyden torjuminen on otettava viimein vakavasti. Tarvitsemme toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, yhteiskunnan ulkoreunoille ulossulkemista ja huono-osaisuuden kasautumista.
 
Sipilän hallituksen talousajattelu on yksiarvoista. Se vain kasvattaa yhteiskunnallista kahtiajakoa, tuloeroja, sosiaalisia ongelmia ja pienituloisten hätää.
 
Ihmisten hyvinvoinnin keskeiset tekijät ovat terveys, koulutus, työ ja toimeentulo, asuminen, turvallisuus ja sosiaaliset suhteet. Näiden arvoa ei voi mitata rahassa eikä niitä korvaa yritysten kilpailukyky.
 
Uskon suomalaisten enemmistön kannattavan tasa-arvoista yhteiskuntaa ja pitävän tuloerojen kasvua huonona ilmiönä.