Satu Taavitsaisen blogi

Onko Keskusta hylännyt aluepolitiikan?

Share |

Tiistai 17.11.2015


Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on päättänyt lakkauttaa junavuoroja.

Junavuorojen vähentäminen heikentää olennaisesti maakuntien saavutettavuutta vaikeuttamalla työ- ja asiointimatkoja. Heikennykset aiheuttavat paikallis- ja vapaa-ajanasukkaille ja yrityksille merkittävästi inhimillisiä ja taloudellisia ongelmia koko Itä-Suomessa. Lakkautukset koskettavat Etelä-Savoa, Pohjois-Savoa, Pohjois-Karjalaa, Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa.

Kokonaisten junareittien lakkautus maakunnista ja kasvukeskusten välisen junaliikenteen vuorojen harventaminen on aluepolitiikan alasajoa. Hallitus omin päätöksin luo kasvavia alue-eroja ja lisää alueiden välistä epäoikeudenmukaisuutta.

Bernerin lupaukset junayhteyksien korvaamisesta kannattavilla linja-autoyhteyksillä eivät ole vakuuttaneet. Maanteitse ei joukkoliikennettä saada pelaamaan Itä-Suomen maakuntien tarpeiden mukaisesti, eivätkä ihmiset pidä linja-autossa matkustamista yhtä hyvänä kuin junaa. Kunnilla ei ole linja-autoliikenteeseen riittävästi rahaa, eikä markkinaehtoisuus toteudu harvaan mutta kauttaaltaan asutulla alueellamme.

Me eteläsavolaiset olemme jo ennestään kärsineet siitä, että junat kulkevat yhä enemmän pysähtymättä asemiemme, muun muassa Haukivuoren ohi. Jatkossa esimerkiksi osan itäsuomalaisten opiskelijoiden liikkuminen kotiseuduilleen käy lähes mahdottomaksi junavuorojen lakkauttamisen jälkeen.

Valmis, hyvä ja ilmastoystävällinen junaliikenne tehdään osalle suomalaisista saavuttamattomaksi valtion toimesta. Kaikki maakunnalliset, alueelliset ja paikalliset tahot ovat vastustaneet tätä kehitystä. Heikennyksillä on negatiivinen vaikutus työmatka-, opiskelija-, asiointi- ja matkailuliikenteeseen. Aikooko Juha Sipilän (kesk.) hallitus liikennepolitiikallaan purkaa maakuntien elinvoimaa ja kehittämistä?

Minulle aluepolitiikka on tasa-arvoisen elämän luomista maan eri osissa asuville. Parasta aluepolitiikkaa on pitää liikenneyhteydet kunnossa, huolehtia koulutuspaikoista ja osaavan työvoiman saatavuudesta ja että kansalaisten peruspalvelut ovat saatavilla kaikille joka puolella maata. Itäisen Suomen elämisen ja kehittämisen mahdollisuudet on säilytettävä oikeudenmukaisina ja tasavertaisina pääkaupunkiseutuun verrattuna.

Noin 15 miljoonan leikkaus VR:n ostoliikenteeseen voitaisiin aivan hyvin perua ja ottaa raha esimerkiksi pienentämällä 200 miljoonan euron autoveron alennusta. 

Hallitus on myös aikeissa heikentää taksien toimintaa maakunnissa. Linja-autoille ollaan antamassa mahdollisuus toimia taksina ja taksiliikennöintiä ollaan vapauttamassa sääntelystä. Tästä on kokemuksia Ruotsista, jossa asiakas astuessaan taksiin ei tiedä, paljonko matka maksaa ja onko kyyti turvallinen. Hallituksen linjaus uhkaa erityisesti pienempien kaupunkien ja kuntien taksiliikennöintiä, koska taksit joutuisivat hakeutumaan asiakaspulan vuoksi isommille paikkakunnille. Suomalainen säännelty taksijärjestelmä on edullinen, luotettava, palveleva, laadukas ja saatavissa aina ja kaikkialla. Miksi ihmeessä markkinauskovaisen nykyhallituksen pitää se tuhota?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini