Suomen perusporvarihallituksen idea päivähoitomaksujen korottamisesta 22 prosentilla on osoitus siitä, että hallituspuolueiden kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet elävät eri todellisuudessa tavallisten ihmisten kanssa. Lasten ja lapsiperheiden asiat tuntuvat olevan heille poliittisen hierarkian alapäässä. Hallitus ei arvioi lainkaan, millaisia vaikutuksia päivähoitomaksujen korottaminen asettaa ihmisten elämälle ja arkeen. Hallituspuolueiden kansanedustajille on ominaista runsas huolestunut puhe lapsista, mutta huoli ei konkretisoidu poliittisiksi päätöksiksi ja rahaksi. Heidän tulisi muistaa, että nälkäisten vatsat eivät korulauseista täyty!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – THL:n tutkijoiden mukaan lapsiperheiden taloudellinen asema on heikentynyt ja lapsiköyhyys kolminkertaistunut viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana. Suuri osa lapsiperheistä sijoittuu keskituloisiin tuloluokkiin, mutta pidemmällä aikajaksolla lapsiperheiden keskituloisuus on hitaasti vähentynyt. Suurituloisuus on lapsiperheiden joukossa keskimääräistä vähäisempää. Köyhien ja köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden määrä on kohonnut. Köyhyys työssäkäynnistä huolimatta on nimenomaan lapsiperheiden todellisuutta. Köyhät lapsiperheet ovat myös useammin pikkulapsiperheitä: niissä on alle 3- ja 3-6-vuotiaita lapsia selvästi useammin kuin muissa lapsiperheissä. Eli juuri päiväkoti-ikäisiä lapsia.

Mitä pienemmät tulot, sitä vaikeampaa on ylläpitää nyky-yhteiskunnassa normaalia elintasoa ja elämäntapaa. Pienituloisuus johtaa ennen pitkää totaaliseen kyvyttömyyteen perheen osallistua tavanomaisiksi katsottuihin lapsiperheiden juttuihin. Miksi juuri pienten lasten perheissä elämän pitäisi olla niukkaa ja tiukkaa niin rahan kuin ajan suhteen?

Päivähoitomaksujen nosto tulee heikentämään perheiden muuhun kulutukseen käytettävissä olevia varoja sadoilla ja monilapsisilla perheillä tuhansilla euroilla vuodessa. Hallituksen maksukorotukset päivähoitoon, iltapäiväkerhoihin ja sosiaali- ja terveystoimeen sekä varhaiskasvatukseen kohdistamat laadulliset heikennykset ja palkkojen ja työttömyyskorvausten leikkaukset hankaloittavat lapsiperheiden arkea dramaattisesti. Ne lisäävät eriarvoisuutta, terveyseroja ja köyhyyttä, kasvattavat riskiä syrjäytyä ja nostavat kynnystä mennä töihin. Ne masentavat ihmisiä.

Lapsiperheissä jokainen euro menee kulutukseen, kuten ruokaan, vaatteisiin, harrastuksiin, asumiseen ja näistä kaikista on poissa ne eurot, jotka menevät päivähoitomaksuihin. Monilapsisissa perheissä päivähoitomaksut lähentelevät jo nyt tuhatta euroa kuukaudessa. Vanhemmat kokevat, että työssäkäynnistä on tullut aikuisille liian kallis harrastus.

Suomesta pitää rakentaa lapsi- ja perheystävällinen yhteiskunta. Hyvinvoiva ja vauras Suomi rakentuu hyvälle lapsuudelle. Lapsuuden laadulla luodaan perusteet aikuiselämän mahdollisuuksille. Lapsuutta ei voi uusia, eikä hankkia jälkikäteen. Lapsuus on lasten elämä tässä ja nyt. Lapset eivät voi odottaa muutamia vuosia ”aikojen paranemista”.

1990-luvun laman myötä syntyi lasten ja nuorten palveluissa noidankehä, jossa kuntien valtionosuuksien järkyttävillä leikkauksilla ja maksujen korotuksilla luotiin kasvavaa tarvetta korjaaviin palveluihin. Noidankehää ei myöhemmin kasvun vuosina purettu, vaan lasten arkisissa kasvuympäristöissä, päivähoidossa ja koulussa, on tapahtunut muutoksia, jotka heikentävät lasten hyvän kasvun mahdollisuuksia.

Asetan kysymyksen, miksi meillä Suomessa peruskoulu, lukio, ammattikoulu ja korkeakoulutus ovat maksuttomia mutta varhaiskasvatuksesta pitää maksaa. Eduskunnan tarkastusvaliokunta mietinnössään toteaa olevan yhteiskunnallisesti kaikkein vaikuttavinta satsata alle 5-vuotiaisiin lapsiin. Miksi näin ei tehdä?

Itselleni laadukas maksuton varhaiskasvatus on perhepolitiikan keskeisimpiä tavoitteita. Universaaleilla peruspalveluilla tavoitetaan kaikki lapset ja nuoret. Toimiva maksuton neuvola- ja kouluterveydenhuolto, perheiden ja lapsen tarpeisiin vastaava laadukas maksuton varhaiskasvatus sekä lapsen kehitystä tukeva maksuton edistyksellinen koulutus luovat tasa-arvoa ja Suomen tulevaisuutta. Lapsiin kohdistuvia päätöksiä ei voi tehdä talouden ehdoilla ja liike-elämän logiikan pohjalta.