Perjantaina 27.5.2016 oli MTS:n (Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta) koolle kutsuma Nato-seminaari Kansallismuseon Auditoriossa Helsingissä. Seminaarissa arvioitiin Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia. Keskustelun aloitti Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Hän kävi läpi vastikään julkaistua Nato-raporttia. Kommentoijina paikalla olivat kansanedustaja, parlamentaarisen selvitysryhmän puheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.), kansanedustaja Tom Packalén (ps.), kansanedustaja Sofia Vikman (kok.), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.), kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.), kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.), kansanedustaja Thomas Blomqvist (r.) ja kansanedustaja Sari Essayah (kd.).

Käsitykseni seminaarissa vain vahvistui, että Suomen tulee olla jatkossakin sotilaallisesti liittoutumaton maa. Todistustaakka nykytilanteen muuttamiseksi on niillä, jotka sitä haluavat muuttaa. Seminaarissa kokoomus ja RKP olivat ärhäköinä ja erityisesti Vikman käytti kovaa kieltä haukkuen vanhoillisiksi pään pensaaseen työntäjiksi niitä, jotka eivät halua Suomea Natoon.

Turvallisuusympäristö ympärillämme on muuttunut ja eikö juuri se ole se syy, miksi Suomen kannattaa jatkaa entisellä linjallaan. Pienen maan etu on olla johdonmukainen. Suurvallat voivat tehdä äkkiäännöksiä, mutta pienelle maalle se ei ole turvallista. ”Miten maalitauluksi asettautuminen parantaisi Suomen turvallisuutta?”, Tuomioja kysyi Vikmanilta.

Eniten minua jäi kummastuttamaan UPIn johtajan Teija Tiilikaisen ilmoitusluontoinen asia siitä, miten kansanäänestys Suomessa toteutettaisiin. Tiilikaisen mukaan Suomessa äänestys menisi niin, että Presidentti yhdessä maan ulkopoliittisen johdon kanssa päättäisi hakea Naton jäsenyyttä ja neuvottelisi yksityiskohtaisesta sopimuksesta. Kansanäänestyksessä äänestettäisiin, että hyväksytäänkö vai hylätäänkö sopimus. Tiilikaisen mukaan Ruotsissa kansanäänestys järjestettäisiin siitä, annetaanko maan johdolle mandaatti Naton jäsenhakemuksen tekemiseen.

Jäin ihmettelemään, kuka on päättänyt, että äänestys Suomessa hoidettaisiin näin, eikä samalla tavalla kuin Ruotsissa. Minusta ei kuulosta oikealle, että Suomessa ulkopoliittinen johto päättäisi tehdä jäsenhakemuksen ja he kävisivät yksityiskohtaiset sopimusneuvottelut Natosta ilman kansalaisten tukea. Jo hakemuksen jättäminen olisi iso muutos Suomen ulkopolitiikkaan. Suomen vakaus ja turvallisuus horjuisivat ja mitä kaikkea vahinkoa pelkällä sopimusneuvotteluilla jo saataisiin aikaan. Kansanäänestyksessä sopimus voitaisiin hylätä mutta vahinko olisi jo tapahtunut.

Demokratialla on maassamme pitkät ja syvälle kaivautuneet juuret. Suomen perustuslain 53 § mahdollistaa neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen. Neuvoa-antava valtiollinen kansanäänestys on Suomessa järjestetty kahdesti: kansalaiset kertoivat mielipiteensä alkoholijuomien myynnin kieltävään lakiin vuonna 1931 ja Euroopan unioniin liittymisestä vuonna 1994. Kumpikin asia toimeenpantiin äänestystuloksen mukaisesti.

Kansanäänestys lisää tiedon määrää ja muuttaa tiedon luonnetta mielikuvaan perustuvasta faktapohjaiseksi. Kansalaisilla on oltava tarpeeksi aikaa keskustella, hankkia tietoa ja muodostaa mielipiteensä. Kansalaisten mielipide muodostuu julkisten väittelyiden ja asiasta keskustelujen ja kampanjoinnin kautta.

MTS:n tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan tällä hetkellä kysymykseen: "Pitäisikö Suomen pyrkiä Naton jäseneksi?", 58 prosenttia kansalaisista vastaa kielteisesti. Myönteisesti tähän kysymykseen vastaa vain 27 prosenttia. Suomen ulkopolitiikan ja turvallisuuden ollessa kyseessä, en lähtisi alle kolmasosan ja kokoomuksen ja RKP:n Nato-haukkojen tähden toimeenpanemaan yhtään mitään liittyen Natoon ja valtiolliseen kansanäänestykseen. Nato-selvityskin teetettiin Kokoomuksen vaatimuksesta. Selvitys on hyvin tekninen luonteeltaan. Poliittinen analyysi ja pidemmän aikavälin arviointi Suomen kannalta puuttuvat. Selvityksen tilaaja kuitenkin sai mitä halusi, eli tilaisuuden taas käydä kampanjaansa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumiseksi. Kokoomuksen tulisi Nato-kiihkossaan miettiä lisäisikö vai vähentäisikö Suomen Nato-jäsenyys vakautta lähialueillamme.

Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa ja Suomen ja Venäjän välinen raja on yksi maailman rauhallisimmista rajoista. Meillä on vakaa tilanne. On aivan keskeistä Nato-keskustelussa pohtia sitä, miten Suomen rooli Venäjän näkökulmasta muuttuisi verrattuna nykyiseen. Suomi on osa länttä, kyllä Venäjällä se tiedetään, mutta Naton tulo Venäjän lähelle luo epävakautta ja Venäjä vahvistaisi rajaansa. Poliittinen ja taloudellinen reaktio Venäjältä olisi varsin todennäköinen. Jos olisimme Nato-maa ja Itämerellä syttyisi sotilaallinen konflikti, olisimme siinä osapuolena. Olisiko pitkä raja naapurimme kanssa enää rauhallinen ja joutuisivatko suomalaiset miehet ja naiset muiden sotiin ja selkkauksiin maailmalle?

Suomella on riittävästi itsetuntoa katsella keskustelukumppaneitamme silmiin ja arvostaa naapureitamme olipa ilmansuunta mikä tahansa. Suomi tekee itsenäisenä maana omat päätöksensä, jotka etujemme mukaiseksi näemme. Suomi ei ole sellainen maa, joka sallii oman alueensa käytön kenellekään vihamielisiin tarkoituksiin. Ei ole viisasta tehdä alustaa Suomesta millekään porukalle mistään ilmansuunnasta. Taistelemme kaikkia tänne tunkeutuvia vastaan.

Mielestäni nykyisessä tilanteessa ei Natoon liittymiselle ole perusteita. SDP:n tavoite on aina yhteistyön ja rauhan maailma.