Satu Taavitsaisen blogi

Matteus sen sanoi

Share |

Torstai 1.9.2016


”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Matt 25:29.

Matteuksen evankeliumin jaetta voi verrata Sipilän hallituksen politiikkaan. Matteus-vaikutus tarkoittaa etujen kasautumista niille, joilla niitä on jo ennestään.

Sipilän hallitus on keventämässä perintö- ja lahjaverotusta. Kovasti jo jossain mietitään, kannattaako puolen miljoonan euron omaisuus antaa lapselle lahjana vai perintönä, jotta hänen tarvitsisi maksaa siitä mahdollisimman vähän veroa.

Samaan aikaan Sipilän hallitus tekee 0,85 prosentin leikkauksen työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan, kotihoidontukeen, kansaneläkkeeseen, takuueläkkeeseen ja lapsilisään.

Alun perin syksyllä 2015 hallituksen suunnitelmissa oli ainoastaan tehdä indeksin jäädytys eli etuudet eivät olisi nousseet elinkustannusten mukana. Suunnitelmat näköjään muuttuivat, kun jostain piti saada rahaa rikkaiden veroalennuksille.

Koska monet leikkausten kohteena olevat etuudet on tarkoitettu pienituloiselle, luonnollisesti leikkaus kohdistuu pienituloisiin.

Etuusleikkaukset yhdistettynä palkankorotusten jäädytykseen, lomarahojen leikkaamiseen, työntekijän työeläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun korotukseen ja opintorahan leikkaamiseen kasvattavat taloudellista eriarvoisuutta ja köyhyysaste kasvaa. Pienituloisilla sama tulonmenetys leikkaa tuloja suhteellisti enemmän kuin suurituloisilla. Sata euroa on toiselle suuri summa ja toiselle pieni summa, riippuen kokonaistuloista.

Pienituloisilta ihmisiltä ei ole leikattu siksi, että Suomen velkaantuminen saataisiin loppumaan vaan siksi, että jäisi jakovaraa suurituloisille. Hallitus velkaannuttaa Suomea ensi vuonna 5,5 miljardilla eurolla. Kun tämän vaalikauden kaksi talousarvioehdotusta on jo nähty, on molempien suunta sama: lisääntyvän velan, leikkausten ja eriarvoisuuden Suomi.

Suunnan muuttumiseen voi onneksi vaikuttaa vaaleissa. Seuraavat on ensi keväänä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini