Satu Taavitsaisen blogi

Tarvitsemme kansallisen liikennepoliisin

Share |

Maanantai 8.4.2019 - Satu Taavitsainen


Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenenä on ollut mielenkiintoista olla kuluneet neljä vuotta. Liikennevalvonta tuntuu kuitenkin vähentyneen Itä-Suomen tiestöltä Liikkuvan poliisin lakkauttamisen (vuonna 2013) jälkeen.

Olen sitä mieltä, että eduskunnan pitää tulevalla kaudella perustaa kansallinen liikennepoliisi sisäministeriön alaisuuteen. Perustelen tätä sillä, että tavaran kuljetusten tarve tulee lähivuosina entisestään lisääntymään.

Sipilän hallitus lievensi kabotaasisääntelyä ja nyt Suomessa on yhä enemmän ulkomaisia kuljetusyrityksiä. Olen huolissani mm. ajo- ja lepoaikalain noudattamisesta ja ulkomaisten rekkojen renkaiden ja jarrujen kunnosta sekä oikeasta kuormansidonnasta. Kilpailuetua ei saa havitella lakeja rikkomalla.

Normaalia pidemmille ja raskaammille HCT-rekoille on saatava tiukemmat liikenneturvallisuusvaatimukset ja linjaus, että ainoastaan Suomeen rekisteröidyt ajoneuvot saavat käyttää isoja kuormia. Liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen raskaan liikenteen valvonta on käytännössä jäänyt Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtäväksi. Paikallispoliisilla ei ole riittävästi työntekijöitä ja osaamista raskaan liikenteen valvontaan.

Tarvitsemme siis kansallisen liikennepoliisin yleisen liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja harmaan talouden vähentämiseksi.

Lisäksi kuljetusalalla on otettava käyttöön henkilökortti ja veronumero. Alustatalous on tuonut tullessaan epärehellisyyden kuljetusalalla esim. Ukko.fi -palvelu, jossa yrittäjän ja työntekijän väliin on luotu epäselvä "kevytyrittäjä" käsite, jossa eläke- ja ympäristövastuu kysymykset eivät ole kenenkään vastuulla.

On tehtävä selkeäksi se, että kuljettaja on joko y-tunnuksella toimiva yrittäjä tai palkansaaja, jonka puolesta työnantaja maksaa eläke- ja sosiaaliturva- ja vakuutusmaksut. Kaikenlaiset välimallin toimeksiantosuhteet ja vilunki on saatava loppumaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini