Satu Taavitsaisen blogi

Vihdoin alkaa tapahtua taistelussa perintäyhtiöitä vastaan!

Sunnuntai 6.1.2019 - Satu Taavitsainen

Olen todella tyytyväinen aluehallintoviraston tuoreeseen päätökseen peruuttaa perintäyhtiö Alektum Oy:lta toimilupa.

Perintäyhtiö Alektum on menetellyt toistuvasti lain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Se on vuoden 2018 aikana kohdistanut perintätoimenpiteitä sellaisiin saataviin, joiden perintä on todettu lainvastaiseksi. Alektum on perinyt lainvastaisia saatavia ja kohtuuttomia perintäkuluja, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, aiheuttanut kansalaisille tarpeettomia kuluja jättäessään yhdistämättä samaan velkasuhteeseen perustuvat saatavat ja pitkittänyt perintää sekä perinyt ostettujen saatavien perintäkuluja lainvastaisesti.

Kaiken kukkuraksi Alektum on ihan pokkana jatkanut lainvastaista menettelyään aluehallintovirastolta vuonna 2018 saamiensa useiden lainvoimaisten varoitustenkin jälkeen.

Perustin Ulosottoon joutuneiden tukijat eduskunnassa -ryhmän, jonka puheenjohtajana toimin. Ryhmä edistää tarmokkaasti niiden ihmisten asiaa, jotka eivät itse enää jaksa puolustaa oikeuksiaan perintäyhtiöitä ja ulosottoa vastaan vuosiksi venyneissä kiistoissa. Moni häpeää velkaantumistaan eikä puhu siitä edes läheisilleen, mikä on kamala taakka.

Olen käynyt lukuisia keskusteluja kansalaisten kanssa Alektumin ja muidenkin perintäyhtiöiden laittomista toimista. Kansalaisia on käynyt luonani eduskunnassa ja olemme yhdessä miettineet ratkaisuja asioille. Vihdoinkin tämä yksi toimija saatiin pois kiusaamasta ihmisiä. Erityinen kiitos kuuluu niille aktiivisille kansalaisille, jotka jaksoivat vaikeuksiensa keskellä tehdä kanteluja yhtiön toiminnasta. Kiitos teille!

Tämän mahtavammin ei olisi voinut vuosi 2019 alkaa, sillä Alektumin on välittömästi lopetettava kaikki perintätoimintansa. Yhtiön on myös lopetettava perintätoimintansa markkinointi.

Perintätoimintaa on harjoitettava lainmukaisesti. Kansalaisten ei tarvitse sietää vanhentuneiden saatavien ja kiistettyjen laskujen perintää ja kohtuuttoman suuria perintäkuluja.

Laissa on selkeästi sanottu, että perintätoiminnassa on noudatettava hyvää perintätapaa ja saatavien perinnässä ei saa käyttää velallisen kannalta sopimatonta menettelyä. Perintää ei saa jatkaa, jos velallinen kiistää maksuvelvollisuutensa. Hyvä perintätapa tarkoittaa, että perintäasian perustellun riitauttamisen tuomioistuimessa, kuluttajariitalautakunnassa tai muussa ratkaisuelimessä tulee aina keskeyttää perintä.

Hyvää perintätapaa koskevassa perintälain 4 §:ssä on nimenomaisesti kielletty kohtuuttomien tai tarpeettomia kulujen ja tarpeettoman haitan aiheuttaminen velalliselle. Perintälain mukainen lähtökohta on, että mikäli perintätoimisto menettelee hyvän perintätavan vastaisesti, ei velallisella ole velvollisuutta korvata perintäkuluja. Hyvää perintätapaa rikkova yhtiö ei saa korvausta kuluistaan. Suomessa ei ole voimassa viidakon lait ja on erinomainen asia, että saamme laittomasti toimivat yhtiöt pois Suomesta.    

Jokaisen Suomessa toimivan perintäyhtiön on huolehdittava siitä, että sen johto ja työntekijät noudattavat toiminnassaan lakia ja hyvää perintätapaa, ja että kussakin toimipaikassa työskentelevillä työntekijöillä on riittävä ammattitaito. Perintätoimistolla on myös vastuu siitä, että sen perintätoiminnassaan käyttämät tietokonejärjestelmät toimivat lain mukaisesti.

Tänä vuonna meidän kaikkien yhdessä on jatkettava ahkeraa työskentelyä saadaksemme laittomasti toimivat perintäyhtiöt pois Suomesta.

13 kommenttia . Avainsanat: perintäyhtiö, laiton perintä, alektum, perintäkulut