Satu Taavitsaisen blogi

Pehmeät arvot voittivat!

Perjantai 21.5.2021 - Satu Taavitsainen

Saksalan asemakaavan muuttaminen oli 17.5.2021 kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksyttävänä. Vihdoinkin! Sen eteen on tehty hartiavoimin työtä. Ei ollut itsestään selvää, että Saksalan puisto säilyy puistona. Uhkana oli kaavan muuttaminen rakentamisen sallivaksi. Kovat ja pehmeät arvot taistelivat. Pehmeät voittivat!

Kaupunkivihreä on ihmisten hyvinvoinnille tärkeää. Luontoyhteys on aivan olennainen osa tervettä kaupunkia. Viheralue kerrostalojen keskellä on avoin julkinen tila ja osa kaupungin luontopohjaisia palveluja, joita puistot, leikkikentät ja muu kasvillisuus julkisilla paikoilla ovat. Ne palvelevat asukkaita terveyttä edistävien vaikutustensa kautta.
Viheralueet vähentävät stressiä, antavat mahdollisuuden rentoutua ja liikkua. Ne lisäävät myös ihmisten sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. On välttämätöntä varmistaa, että julkiset viheralueet ovat yhtäläisesti kaikkien väestöryhmien saavutettavissa ja että ne ovat jakautuneet tasapuolisesti eri kaupunginosiin.
Puistot ja luonto tarjoavat mahdollisuuden aktiiviseen elämäntapaan ja siksi niitä pitää kehittää yhdessä asukkaiden kanssa, ihmisten toiveita kuunnellen. Aktiivinen osallistuminen puistojen jalostamiseen saa asukkaat tuntemaan sen omakseen ja lisää käyttöä. Näkisin mielelläni Saksalan puistossa piknikpöytiä ja -tuoleja, leikki- ja kuntoiluvälineitä, penkkejä, kukkia ja aarimaita. Kysytään asukkailta ja toimitaan yhdessä, niin hyvä tulee.
Olen onnellinen valtuuston päätöksestä ja kiitän Saksalan asukkaita aktiivisuudesta.
PUISTOT.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viheralueet, saksalan puisto

Puisto Saksalaan

Lauantai 25.4.2020 - Satu Taavitsainen

Kannatan puistoa Saksalaan. Jo alunperin Saksalan kaavassa kerrostalojen keskelle on jätetty asumisesta vapaa alue, johon ajateltiin tehtävän koulu. Saksalaa ei ole ajateltu rakentaa täyteen, sumpuksi.

Kaupunkivihreä on ihmisten hyvinvoinnille tärkeää. Viheralue kerrostalojen keskellä on avoin julkinen tila ja osa kaupungin luontopohjaisia palveluja. Puistot, leikkikentät ja muu kasvillisuus julkisilla paikoilla ovat näistä palveluista keskeisiä. Ne palvelevat asukkaita terveyttä edistävien vaikutustensa kautta.

Viheralueet vähentävät stressiä, antavat mahdollisuuden rentoutua ja liikkua. Ne lisäävät myös ihmisten sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. On välttämätöntä varmistaa, että julkiset viheralueet ovat yhtäläisesti kaikkien väestöryhmien saavutettavissa ja että ne ovat jakautuneet tasapuolisesti eri kaupunginosiin.

Luontoyhteys on aivan olennainen osa tervettä kaupunkia. Haluan Mikkelin olevan terve. Siksi on varmistettava, että kaikilla on riittävät mahdollisuudet päästä luontoon ja kaupunkiluonnon monimuotoisuutta arvostetaan.

Viheralueet tarjoavat mahdollisuuden aktiiviseen elämäntapaan ja siksi niitä pitää kehittää yhdessä asukkaiden kanssa, ihmisten toiveita kuunnellen. Aktiivinen osallistuminen puistojen jalostamiseen saa asukkaat tuntemaan sen omakseen ja lisää käyttöä. Piknik-pöytiä ja -tuoleja, leikki- ja kuntoiluvälineitä, penkkejä, puustoa, kukkia, aarimaita. Kysytään asukkailta! Tehdään yhdessä.

Mikkelin keskustaan ollaan edistämässä runsaasti uutta rakentamista. Siksikään Saksalan puiston päälle rakentaminen ei ole tarpeellista.

Runeberginaukiolle voi tehdä kerrostalon, ESE:n tontilta ja Graanin rannasta tulee useita tontteja myyntiin, Marskin aukiolle ja entisen Suomen pankin kohdalle tullee kerrostalot, Tenholankadulle useita kerrostaloja, Pankalammelle on tulossa ihana ”hobittikylä” eli 31 minitaloa maakellareineen, Lähemäelle kerros- tai rivitalo, Urpolaan kerrostalo, Graniittitalosta ja sinisestä talosta Tenholankadulla tullee asuinkäyttöön soveltuvat. Vanha Meijerin ja Karjaportin alue ja koko Sataman alue ovat muuttuvat pääosin asuinalueiksi. Näiden lisäksi suunnitellaan täydennysrakentamista nykyisille kerrostaloille niin, että ne voisivat korottaa 1-2 kerrosta.

Kerrostaloja ja rakentamista on siis runsaasti tulossa ja näin ollen Saksalassa voidaan tämänkin puolesta säilyttää puisto.

Etätyön ja paikkariippumattoman työn lisääntyminen on Mikkelille mahdollisuus saada uusia asukkaita. Meillä on oltava monipuolista luontoa lähellä olevaa väljää kaupunki- ja maaseutuasumista, jota ihmiset kaipaavat.

Todennäköistä on, että maailmalla jo näkyvät voimakkaan kaupungistumisen seuraukset ja lieveilmiöt, kuten korkeat hinnat, ahtaus, huono ilmanlaatu, kehno elinympäristö ja rikollisuus tulevat esille Suomessakin.

Kehityksessä voittavat ne paikkakunnat, jotka sijaitsevat riittävän lähellä isoja kasvukeskuksia ja tarjoavat edullista pienkaupunkimaista, sekä maaseutumaista asumista laadukkaassa ympäristössä. Tehkäämme Mikkelistä yhdessä voittaja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puisto, viheralue, saksala, mikkeli, kaavoitus