Satu Taavitsaisen blogi

Lisää osallisuutta!

Perjantai 14.1.2022 - Satu Taavitsainen

Pitkään jatkuneet vaikeudet, kuten pienituloisuus, työttömyys, riippuvuudet, kivut ja sairaudet heikentävät monia osallisuuden ja hyvinvoinnin edellytyksiä ja voivat suistaa ihmisen noidankehään, jossa elämää kannatteleva voima heikkenee.

Tällöin osallistuminen yhteiseen tekemiseen vähenee ja merkityksellisyyden kokemukset hiipuvat ja tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa, kun ihminen joutuu keskittymään päivästä toiseen vain selviytymiseen ja ennakoimaan pahinta. Silloin hän ei myöskään havaitse tarjolla olevia myönteisiä mahdollisuuksia eikä lähde tavoittelemaan asioita, joita ei koe mahdollisiksi saavuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksissa on osoitettu, että keskeisiä tekijöitä, jotka tukevat ihmisen mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää, tavoitella itselleen tärkeitä asioita ja tehdä hyvinvointiaan tukevia ratkaisuja ovat oman elämän ja ympäröivän maailman hallittavuus ja ennakoitavuus, taloudelliset resurssit, yhteenkuuluvuuden tunteet, yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet sekä kokemus elämän merkityksellisyydestä.

”Kun elämässä on taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä vakautta ja liikkumavaraa, kielteisten riskien sijaan aletaan nähdä enemmän myönteisiä mahdollisuuksia. Myös arvottomuuden kokemukset ovat vähäisempiä, kun ihminen kykenee elämään omannäköistä, mutta myös muiden odotusten mukaista elämää”, kuvailee THL:n tutkija Lotta Virrankari.

Sosiaaliturva tuo nimensä mukaisesti turvaa, ja sen on havaittu luovan uskoa tulevaan. Parhaimmillaan suomalainen sosiaaliturva on ennakoitavaa, mutta erityisesti toimeentulotuki ja työttömyysturva näyttäytyivät tutkimuksissa toisinaan hallitsemattomina.

Vaarana on, että tukien menettämisen pelossa ihminen ei uskalla tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötä, mikä pitäisi kiinni yhteisessä tekemisessä ja toisi elämään merkityksellisyyttä. Vähitellen osallistuminen muuhunkin yhteiseen toimintaan vähenee ja epävarmuus alkaa lopulta nakertaa luottamusta myös itseen.

THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mukaan sosiaaliturvan riittävyyttä on arvioitava suhteessa siihen, miten hyvin se mahdollistaa osallistumisen vallitsevaan elämäntapaan. Tästä negatiivisena esimerkkinä vaikkapa nuorisovaltuuston kokouksiin osallistuminen ja siitä saatavan kokouspalkkion myötä toimeentulotuen pieneneminen. Näinhän ei tulisi olla, vaan aina tulee kannustaa osallisuuteen.

Julkisten palveluiden, työn ja koulutuksen lisäksi tarvitaan järjestötaloja, avoimia tiloja ja tilaisuuksia, joihin on helppo tulla ja tavata muita ihmisiä, ja joissa erilaiset ihmisryhmät kohtaavat toisiaan ja tekevät asioita yhdessä. Mahdollisuus liikkua kaupungilla, osallistua kulttuuritapahtumiin ja mahdollisuus käydä silloin tällöin ulkona syömässä voivat luoda merkitsellisyyden kokemuksia, jotka rohkaisevat ihmisiä parantamaan hyvinvointiaan.
Pelkkä sosiaaliturva ja sen puitteissa tarjottavat palvelut eivät pysty tarjoamaan ihmisille riittävästi merkityksellisyyden kokemuksia. Siihen tarvitaan toimivia järjestöjä. Tasavertaiset ihmisten väliset kohtaamiset purkavat myös heikoimmassa asemassa olevien kannalta haitallisia asenteita ja uskomuksia.

Yksinäisille juhlapyhät, illat ja viikonloput ovat pahimpia

Keskiviikko 5.12.2018 - Satu Taavitsainen

Eilen illalla tuli TV1:ltä ajankohtainen ja tärkeä ohjelma: Yksinäisyyden Suomi (voit katsoa ohjelman Yle Areenasta klikkaamalla oheista linkkiä).

Ohjelmaan haastatellut henkilöt antoivat kasvot suomalaisten yksinäisyydelle. Näin Itsenäisyyspäivän ja joulun alla aihe on erityisen tärkeä nostaa keskusteluun, koska yksinäisille juhlapyhät, illat ja viikonloput ovat pahimpia. Yksinäisyys on Suomessa keskeinen hyvinvointivaje ja se aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä kipua: unettomuutta, surumielisyyttä, tarmottomuutta, toivottomuutta, arvottomuuden kokemusta, alakuloisuutta ja elämän ilon katoamista. Suomesta on tullut yksinäisten yhteiskunta.

Vaikka valtio ja kunnat eivät pysty tarjoamaan ihmisille suoraan ihmissuhteita, niin silti jokaisen päättäjän on tunnettava yhteisvastuuta yksinäistymisestä, tiedostettava sen seuraukset (sairastuminen, hyvinvoinnin laskeminen) ja tehtävä toimenpiteitä, jotka parantavat tilannetta ja tukevat ihmisten sosiaalisten suhteiden vahvistumista. Yhteiskunnallisesti ihmisten yksinäisyys ei ole hyvä asia. Englannissa asiaan on herätty sillä vakavuudella, että siellä on hallituksessa yksinäisyysministeri. Tätä toivon myös Suomen uuteen hallitukseen ensi vuonna.

Kansalaisjärjestöjen toimintaa tukemalla saadaan pienellä vipuvarrella paljon toimintaa aikaiseksi. Ennen kansanedustajuutta työskentelin toiminnanjohtajana Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki -yhdistyksessä Mikkelissä. Tuolloin perustin yksinäisille vertaistukiryhmän. Kysyessämme ryhmän toimintaan osallistuvilta, mitä odotuksia heillä on, nousi ruokaileminen yhdessä yhdeksi keskeiseksi toiveeksi. On raskasta aina syödä yksin ja sen vuoksi syöminen yhdessä tulikin ryhmän voimavaraksi.

Juttelin taannoin tuntemattoman vanhan miehen kanssa Prisman pihalla. Hän kertoi, että olin sinä vuonna toinen ihminen, joka jutteli hänen kanssaan. Se toinen oli ollut kaupan kassa. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut ketään läheistä ihmistä. Hänkin nosti ruokailemisen esille; "En haluaisi aina syödä kotona yksinäni", hän sanoi ja jatkoi, että ”jokaisella pitäisi olla joku läheinen”.

Kotona perheen parissa asuminen ja eläminen oli ennen itsestäänselvyys, nyt se on etuoikeus. Itsenäisyys tuo usein mukanaan yksinäisyyden. Vanhusten toive on ruokailla yhdessä. Näitä mahdollisuuksia tulee luoda eikä vain viedä ihmisille palveluja kotiin. Ruoka ei maistu, jos aina joutuu syömään yksin. Hyviä esimerkkejä löytyy eri puolelta Suomea kunnista, joissa kunnan henkilöstön lounaspaikat, koulut, päiväkodit on avattu myös kotona asuville vanhuksille, jolloin vanhukset saavat tulla sinne lounaalle ja olla ihmisten parissa.

Yhteisöllisestä asumisesta on hyviä kokemuksia kuntien vuokrataloyhtiöissä, joissa on tehty avattava väliseinä kahden asunnon välille, jolloin naapureina asuvat yksinäiset henkilöt pystyivät avamaan väliseinän ja syömään yhdessä ja katsomaan televisiota yhdessä silloin kuin haluavat.

Jossain kunnissa on toteutettu myös yhteisöllistä kaavoitusta niin, että kunta jätti omakotitaloalueen keskelle yhden tyhjän tontin, jolloin muodostui neliön keskelle aukko, jossa on talojen yhteinen grilli, leikkikenttä ja lentopalloverkko. Aikuiset ja lapset oppivat tuntemaan toisensa. Naapuruston yhteisöllisyys vahvistui. Kunta tinki tonttituloistaan yhteisöllisyyden vuoksi. Esimerkillistä toimintaa!

Vapaaehtoistoiminnalla ja vertaistuella on keskeinen sija yksinäisyyden torjumisessa. Lukuisissa järjestöjen ja seurakuntien kerhoissa ja ryhmissä syödään, jutellaan, lauletaan, pelataan, jumpataan, tanssitaan ja matkustellaan yhdessä. Toiminta näkyy vapaaehtoisten käynteinä vanhusten luona, ulkoiluseurana ja lehtien lukijana. Kansalaistoiminta on ollut ja tulee yhä olemaan keskeinen yhteiskunnan sidosaines, joka on olennainen sekä sosiaalisen hyvinvoinnin että yhteisöllisyyden vahvistamisessa.

Yksinäisyys koskettaa kuitenkin muitakin kuin vanhuksia. Se koskettaa kaikenikäisiä ihmisiä. Yksinäisyys on monen lapsen ja nuoren elämänlaatua heikentävä kipeä tunne. Nuorista, 15-29-vuotiaista, 35 prosenttia sanoo kokevansa itsensä yksinäiseksi joskus. Tutkimusten mukaan joka viides lapsi tai nuori kärsii vakavasta yksinäisyydestä. Yksinäisyys alentaa lasten ja nuorten itseluottamusta ja lisää riskiä muun muassa tunne-elämän ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen sekä käytöshäiriöihin. Lapsuudessa koettu pitkäaikainen yksinäisyys jatkuu usein myös nuoruudessa, mikä on suuri syrjäytymisriski. Yksinäisyydestä kärsivien mielestä yksinäisyys on kaikkein viheliäisin kohtalo. Yksinäisyys on myös yhteydessä perheiden tulotasoon; pienituloiset kokevat olevansa yksinäisempiä kuin hyvätuloiset.

Kuva: www.tietoanuorista.fi

Vuonna 2017 aloitimme Mikkelissä 2-vuotisen maksuttoman joukkoliikenteen kokeilun kaikkien mikkeliläisten alle 17-vuotiaiden peruskoululaisten osalta. Korttiin on ladattu rajaton kulkuoikeus linja-autoissa Mikkelin kaupungin rajojen sisäpuolella. Lapset voivat kulkea kortilla vuoden jokaisena päivänä, lomat, illat viikonloput, sekä koulu- että vapaa-ajanmatkat. Kokeilu on ollut voimassa 1,5 vuotta ja tänä syksynä kokeilusta kysyttiin lasten ja heidän vanhempiensa mielipidettä. Tulos on huikea! 72 prosenttia lapsista sanoo, että maksuttoman joukkoliikenteen ansiosta hän pääsee tapaamaan useammin kavereitaan. Upeaa! Ensi viikolla olevassa valtuuston talousarviokokouksessa päätämme tehdä lasten ja nuorten maksuttomasta joukkoliikenteestä pysyvän palvelun. Olen tässä asiassa niin onnellinen ja ylpeä kotikaupungistani.

On ihmisoikeus asia, että jokainen ihminen saa kokea iloa ja naurua, toisen ihmisen läsnäoloa ja välittämistä. Ketään ei saa jättää yksin. Jo pelkästään tervehtiminen, hymyileminen ja jutteleminen liikennevaloissa tai linja-autopysäkillä voi pelastaa päivän.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!