Satu Taavitsaisen blogi

Miten Suomi meni tällaiseksi?

Torstai 16.2.2023 - Satu Taavitsainen

Olen ehkä tosikko, kun minua ei suoraan sanoen kiinnosta ministeri Lintilän puhelimesta lähetetty valokuva, meemi, jota nyt joka mediassa puidaan. 

Olen totinen, koska olen huolissani ihmisten pärjäämisestä. Suomalaisten kokema köyhyys on lisääntynyt. Kovin monet miettivät ruoan, lääkkeiden ja harrastusten maksuja. Bensiinin ja dieselin hinnannousu on ollut järkyttävän suurta ja tulee entisestään nousemaan, jos eduskunta jatkaa nykyistä linjaa. 

Äskettäin minuun oli yhteydessä alaikäisen pojan isä, joka ei ollut syönyt koko viikolla. Hänellä ei ole rahaa ruokaan. Ihmiset kuvaavat tilannettaan, että heitä näännytetään. Heillä ei ole kaloriresurssia, eikä henkisiä voimavaroja kamppailla. He vain myöntyvät ja katsovat vääryyttä sivusta kärsien ja sieluun sattuen.

Haastava taloustilanne vaikeuttaa ihmissuhteiden rakentamista ja ihmisten yksinäisyys syvenee. Ihmiset joutuvat välttelemään tuttaviensa tapaamista kaupallisissa tiloissa, koska se usein edellyttää kuluttamista. Kun arki on päivästä toiseen selviytymistä, ei ihmissuhteiden ylläpitämiseen riitä voimavaroja tai niihin voi syntyä helposti ristiriitoja. Ihmiset ovat kertoneet myös joutuneensa lainaamaan tutuiltaan rahaa ja velkoihin liittyvät hankaluudet maksaa niitä takaisin vaurioittavat keskinäistä luottamusta ja tuhoavat ihmissuhteita.

Miten tämä tilanne korjataan? Ei ole yksiselitteistä ratkaisua, mutta se on varmaa, että ihmisille pitää saada nopeasti taloudellista turvaa. Rahojen on riitettävä ruokaan, terveydenhoitoon, välttämättömyyshyödykkeisiin kuten sähköön ja veteen, auton polttoaineeseen, asumiseen ja harrastamiseen.

Ihmisten haavoittuvuus ja avun tarpeet on nähtävä ja tunnustettava. Hyvä elämä on muutakin kuin hengissä pysyttelemistä. Suomi - avaa silmäsi kansalaistesi hädälle!

Liikenneköyhyyttä on poistettava

Tiistai 1.2.2022 - Satu Taavitsainen

Polttoaineiden hinnat ovat olleet kovassa nousussa. Tämän meistä jokainen on huomannut, koska liikenne on välttämätön edellytys ihmisten työnteolle, harrastuksille ja arjen pyörittämiselle. Jos liikkumisen tarpeet eivät täyty, voidaan puhua liikenneköyhyydestä. Tällöin ihmisellä ei ole mahdollisuutta liikkua kohtuullisella vaivalla, kohtuullisilla kustannuksilla ja kohtuullisessa ajassa niihin paikkoihin, joita hänen arkensa vaatisi.

Erityisesti Etelä-Savon kaltaisessa maaseutuvoittoisessa, pitkien välimatkojen maakunnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että kaikilla ei ole varaa liikenteeseen liittyviin kustannuksiin kohonneiden polttoaineiden hintojen vuoksi tai auton puuttumisen takia. Osalla asukkaistamme pakollisten liikkumiskustannusten jälkeen tulot putoavat alle virallisen köyhyysrajan.  

Liikenteen kohtuuhintaisuuden näkökulmasta ei pitäisi joutua joustamaan muista menoista voidakseen liikkua. Etelä-Savossa tarvitaan arjen sujumiseksi henkilöautoa ja monissa kotitalouksissa voi olla tarve kahdelle autolle, jotta työssäkäyvät pystyvät kohtuullisella vaivalla käymään töissä, mutta tällöin autoilukustannukset johtavat tilanteeseen, jossa liikkuminen ei ole kohtuuhintaista.  

Etelä-Savon tulee puolustaa asukkaitaan ja huomioida edunvalvontatyössään se, että täällä on voitava jatkossakin liikkua. Ilmastonmuutoksen torjunta ei saa tarkoittaa sitä, että eteläsavolaisten ihmisten ja yritysten liikkumisen kustannukset kasvavat ja liikenneköyhyys lisääntyy. Se ei myöskään saa johtaa siihen, että autolla pitkiä matkoja ajavien kustannukset kasvavat eniten, jolloin maaseudun asukkaillamme on suuri riski altistua liikenneköyhyydelle.

Maan hallitukselle on täältä jämäkästi viestitettävä, että ilmastonmuutoksen hidastamiseen liittyvät toimet on oltava oikeudenmukaisia ja huomioitava kaikki suomalaiset, myös meidät täällä harvaan asutuilla alueilla. Johtaminen Suomessa voi helposti vääristyä, jos kuunnellaan liikaa vain pääkaupunkiseudun ihmisiä, jotka pärjäävät arjessaan ilman autoa toimivan joukkoliikenteen ansiosta.  

Satu Taavitsainen
Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja (sd.)
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen 2015-2019
Mikkeli

Lisää osallisuutta!

Perjantai 14.1.2022 - Satu Taavitsainen

Pitkään jatkuneet vaikeudet, kuten pienituloisuus, työttömyys, riippuvuudet, kivut ja sairaudet heikentävät monia osallisuuden ja hyvinvoinnin edellytyksiä ja voivat suistaa ihmisen noidankehään, jossa elämää kannatteleva voima heikkenee.

Tällöin osallistuminen yhteiseen tekemiseen vähenee ja merkityksellisyyden kokemukset hiipuvat ja tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa, kun ihminen joutuu keskittymään päivästä toiseen vain selviytymiseen ja ennakoimaan pahinta. Silloin hän ei myöskään havaitse tarjolla olevia myönteisiä mahdollisuuksia eikä lähde tavoittelemaan asioita, joita ei koe mahdollisiksi saavuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksissa on osoitettu, että keskeisiä tekijöitä, jotka tukevat ihmisen mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää, tavoitella itselleen tärkeitä asioita ja tehdä hyvinvointiaan tukevia ratkaisuja ovat oman elämän ja ympäröivän maailman hallittavuus ja ennakoitavuus, taloudelliset resurssit, yhteenkuuluvuuden tunteet, yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet sekä kokemus elämän merkityksellisyydestä.

”Kun elämässä on taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä vakautta ja liikkumavaraa, kielteisten riskien sijaan aletaan nähdä enemmän myönteisiä mahdollisuuksia. Myös arvottomuuden kokemukset ovat vähäisempiä, kun ihminen kykenee elämään omannäköistä, mutta myös muiden odotusten mukaista elämää”, kuvailee THL:n tutkija Lotta Virrankari.

Sosiaaliturva tuo nimensä mukaisesti turvaa, ja sen on havaittu luovan uskoa tulevaan. Parhaimmillaan suomalainen sosiaaliturva on ennakoitavaa, mutta erityisesti toimeentulotuki ja työttömyysturva näyttäytyivät tutkimuksissa toisinaan hallitsemattomina.

Vaarana on, että tukien menettämisen pelossa ihminen ei uskalla tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötä, mikä pitäisi kiinni yhteisessä tekemisessä ja toisi elämään merkityksellisyyttä. Vähitellen osallistuminen muuhunkin yhteiseen toimintaan vähenee ja epävarmuus alkaa lopulta nakertaa luottamusta myös itseen.

THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mukaan sosiaaliturvan riittävyyttä on arvioitava suhteessa siihen, miten hyvin se mahdollistaa osallistumisen vallitsevaan elämäntapaan. Tästä negatiivisena esimerkkinä vaikkapa nuorisovaltuuston kokouksiin osallistuminen ja siitä saatavan kokouspalkkion myötä toimeentulotuen pieneneminen. Näinhän ei tulisi olla, vaan aina tulee kannustaa osallisuuteen.

Julkisten palveluiden, työn ja koulutuksen lisäksi tarvitaan järjestötaloja, avoimia tiloja ja tilaisuuksia, joihin on helppo tulla ja tavata muita ihmisiä, ja joissa erilaiset ihmisryhmät kohtaavat toisiaan ja tekevät asioita yhdessä. Mahdollisuus liikkua kaupungilla, osallistua kulttuuritapahtumiin ja mahdollisuus käydä silloin tällöin ulkona syömässä voivat luoda merkitsellisyyden kokemuksia, jotka rohkaisevat ihmisiä parantamaan hyvinvointiaan.
Pelkkä sosiaaliturva ja sen puitteissa tarjottavat palvelut eivät pysty tarjoamaan ihmisille riittävästi merkityksellisyyden kokemuksia. Siihen tarvitaan toimivia järjestöjä. Tasavertaiset ihmisten väliset kohtaamiset purkavat myös heikoimmassa asemassa olevien kannalta haitallisia asenteita ja uskomuksia.