Satu Taavitsaisen blogi

Matteus sen sanoi

Torstai 1.9.2016

”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.” Matt 25:29.

Matteuksen evankeliumin jaetta voi verrata Sipilän hallituksen politiikkaan. Matteus-vaikutus tarkoittaa etujen kasautumista niille, joilla niitä on jo ennestään.

Sipilän hallitus on keventämässä perintö- ja lahjaverotusta. Kovasti jo jossain mietitään, kannattaako puolen miljoonan euron omaisuus antaa lapselle lahjana vai perintönä, jotta hänen tarvitsisi maksaa siitä mahdollisimman vähän veroa.

Samaan aikaan Sipilän hallitus tekee 0,85 prosentin leikkauksen työmarkkinatukeen, peruspäivärahaan, kotihoidontukeen, kansaneläkkeeseen, takuueläkkeeseen ja lapsilisään.

Alun perin syksyllä 2015 hallituksen suunnitelmissa oli ainoastaan tehdä indeksin jäädytys eli etuudet eivät olisi nousseet elinkustannusten mukana. Suunnitelmat näköjään muuttuivat, kun jostain piti saada rahaa rikkaiden veroalennuksille.

Koska monet leikkausten kohteena olevat etuudet on tarkoitettu pienituloiselle, luonnollisesti leikkaus kohdistuu pienituloisiin.

Etuusleikkaukset yhdistettynä palkankorotusten jäädytykseen, lomarahojen leikkaamiseen, työntekijän työeläkemaksun ja työttömyysvakuutusmaksun korotukseen ja opintorahan leikkaamiseen kasvattavat taloudellista eriarvoisuutta ja köyhyysaste kasvaa. Pienituloisilla sama tulonmenetys leikkaa tuloja suhteellisti enemmän kuin suurituloisilla. Sata euroa on toiselle suuri summa ja toiselle pieni summa, riippuen kokonaistuloista.

Pienituloisilta ihmisiltä ei ole leikattu siksi, että Suomen velkaantuminen saataisiin loppumaan vaan siksi, että jäisi jakovaraa suurituloisille. Hallitus velkaannuttaa Suomea ensi vuonna 5,5 miljardilla eurolla. Kun tämän vaalikauden kaksi talousarvioehdotusta on jo nähty, on molempien suunta sama: lisääntyvän velan, leikkausten ja eriarvoisuuden Suomi.

Suunnan muuttumiseen voi onneksi vaikuttaa vaaleissa. Seuraavat on ensi keväänä.

Maksuilla ja tiedottamattomuudella estetään varhainen apu ja järkevä toiminta

Maanantai 29.8.2016

Vankka tutkimusnäyttö ja kokemukset osoittavat, että lapsiperheiden kotipalvelun kaltainen ennaltaehkäisevä palvelu säästää kunnan menoja, koska kalliimpia menoja pystytään niiden avulla vähentämään. Ja tietenkin varhainen apu on aina yksilöiden kannalta inhimillisempää.

On laskettu, että yhden lapsen lastensuojeluun sijoittamisen keskimääräisillä vuosikustannuksilla voitaisiin palkata uusi sosiaalityöntekijä vuodeksi tai järjestää kotipalvelua lähes 3 000 tuntia. Ennaltaehkäiset palvelut kuten kotipalvelu ovat merkittävästi korjaavaa lastensuojelua kustannustehokkaampia ratkaisuja.

Uusittu sosiaalihuoltolaki tuli voimaan vuoden 2015 alusta (edellisen hallituksen toimesta) ja se siirsi painopistettä lapsiperhepalveluiden korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen apuun. Osa lastensuojelun avohuollon tukitoimista siirtyi sosiaalihuoltolain mukaisiksi palveluiksi. Nykylain mukaan lapsiperheille on järjestettävä välttämätön kotipalvelu ja turvattava tuen saanti ihmisten omissa arkiympäristöissä.

Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, hoitoon ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lasten hoitoon, asiointiin sekä muihin jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Kotipalvelua annetaan sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella niille henkilöille, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen.

Kuluttajaparlamentti teki vuonna 2015 kyselyn koskien lapsiperheiden kotipalvelua.  Kuluttajaparlamentin mukaan vastausten perusteella kuntien välillä on eroja sen suhteen millaisin kriteerein kotipalvelua myönnetään ja kunnilla on parannettavaa kotipalvelua koskevassa tiedottamisessa. Kuluttajaparlamentin laatiman selvityksen perusteella kolmasosa vastaajista ei edes tiennyt onko kunnassa lapsiperheiden yleistä kotipalvelua vai ei. Kolmasosa vastaajista koki kotipalvelun hakemisen vaikeaksi. 

Kaupunkien tulee panostaa kotipalvelusta tiedottamiseen ja jo neuvolassa pitää samaan huoneeseen pyytää kotipalvelutyöntekijä heti, jos neuvolakäynnin yhteydessä tulee esille avun tarvetta. Näin jo joissakin kunnissa toimitaan ja sitä voi syystäkin kehua saumattomaksi SO-TE hoitoketjuksi.

Hakemuslomakkeet on oltava sähköisinä kuntien nettisivuilla ja palveluista on kerrottava avoimesti eri kanavissa.

Monissa kunnissa lapsiperheiden kotipalvelu on maksullista palvelua ja asiakasmaksuja on jatkuvasti nostettu. Olen saanut lapsiperheiltä palautetta, että tarve palvelulle on, kriteerit täyttyvät mutta rahaa ei ole maksaa. Toimeentulotuen normit eivät täyty, koska ei ole kyse niin vähävaraisista perheistä, vaan usein ihan tavallisista työssäkäyvistä vanhemmista. Mitä ratkaisuja silloin on, jotta perhe ei jää ilman apua? Miten kunta tällaisessa tilanteessa reagoi, kun avun tarve on olemassa ja apu on myönnetty, mutta perhe joutuu siitä kieltäytymään, kun ei ole rahaa maksaa? Jätetäänkö ihmiset vaille apua?

Esimerkiksi, jos on tilanne, että 4-lapsisen perheen äiti sairastuu syöpään ja perhe tarvitsee kotiin apua äidin heikon kunnon vuoksi. Isä ei voi jäädä kokonaan kotiin avuksi, koska hänen on pakko käydä töissä hankkimassa perheelle elantoa, joka on jo muutoinkin pienentynyt äidin sairausloman vuoksi. Perheellä ei ole varaa maksaa kunnalle 12,10 euroa per käyntikerta, koska tästä kertyy kuukaudessa niin suuri summa. Mikä avuksi?

Muun muassa tähän asiaan pitää saada ratkaisu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Sen vuoksihan me maksamme veroja, jotta hädän hetkellä yhteiskunnan turvaverkot meitä auttavat. Järkevintä olisi yhdistää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävät maksut saman maksukaton alle niin, että kun tietty summa terveyskeskus- ja sairaalamaksuista, sosiaalihuollon maksuista, hammashoidosta, ensihoidosta, kuljetuspalveluista ja lääkkeistä tulee täyteen vuoden aikana, niin sen jälkeen maksuja ei enää perittäisi. Kattosumman olisi oltava riittävän matala. Näin saisimme verorahoillemme vastinetta ja luottamuksen, että apu ei jää varallisuudesta kiinni.

Lääkehoito yhdenvertaiseksi

Lauantai 27.8.2016

Munuaissyöpään sairastuu vuosittain Suomessa noin 1000 ihmistä. Tällä syöpätyypillä on ollut huono parantumisennuste, sillä noin 40 % potilaista kuolee tautiin viiden vuoden kuluessa sen alkamisesta.

Perinteisiä syöpähoidon menetelmiä, sytostaatteja ja sädehoitoa, ei käytetä munuaissyövän hoidossa niiden tehottomuuden takia. Näiden tilalle on kehitetty uusia lääkkeitä, jotka hidastavat taudin etenemistä. Huolimatta siitä, että näiden ”täsmälääkkeidenkin” vaikutusaika on rajallinen, ovat monet munuaisyöpää sairastavat saaneet niiden avulla lisää arvokkaita elinvuosia.

Munuaissyövän täsmälääkkeet ovat kalliita, mutta tällä hetkellä Kela-korvattavia - yleensä ylemmän erityskorvausluokan mukaisesti 100 % lääkkeen hinnasta. Näin jokainen potilas on pystynyt hankkimaan lääkkeensä, mikä on turvannut potilaiden lääkehoidon yhdenvertaisuuden.

Tutkimus ja lääkehoito edistyvät nykyään nopeasti, yksi uusimmista munuaissyöpään kehitetyistä lääkkeistä on Nivolumabi. Tämä tulee todennäköisesti olemaan siirtymäkauden lääke, minkä avulla tappava tauti voidaan muuttaa krooniseksi sairaudeksi. Tällä lääkkeellä hoidettavat potilaat pystyvät jopa jatkamaan työuraansa, koska lääkkeen sivuvaikutukset ovat huomattavasti lievemmät kuin muiden munuaissyövän hoitoon käytettyjen lääkkeiden.

Lääkehoito on yksi tärkeimmistä lääketieteen hoitokeinoista toteuttamispaikasta riippumatta. Uusi Nivolumabi -lääke on koko Suomessa käytössä, mutta sen saatavuus potilaille on sairaalakohtaista. Lääkehoito tehdään tiputuksena sairaalassa, jolloin sen kustannukset jäävät sairaalan suoritettavaksi. Koska kyseessä on kallis lääke, sairaaloihin kohdistuu painetta priorisoida lääkkeiden saajia, mikä on erittäin huolestuttava kehityssuunta potilaiden yhdenvertaisuuden kannalta.

Kansalaisille vakuutetaan, että ketään hoitoa tarvitsevaa ei jätetä hoitamatta. Munuaissyöpää sairastavat ja heidän läheisensä ovat kuitenkin hyvin huolestuneita sairaaloiden priorisointipaineiden vaikutuksista lääkehoidon saatavuuteen.  Potilaiden yhdenvertaisuuden turvaamiseksi, sairaaloille ei pidä jättää päätöksentekoa kalliiden lääkehoitojen antamisesta.

Kustannusvaikutusten päätöksentekoa ohjaavasta vaikutuksesta on mahdollista päästä eroon, kun lääkkeistä myönnettäisiin Kela-korvauksen tapainen korvaus. Tämä vähentäisi vakavasti sairaiden potilaiden huolta heille elintärkeästä hoidosta. Potilas voisi luottaa siihen, että sairaala tekee hoitolinjauksen ilman kustannuskysymysarviointia ja jokainen potilas saisi yhtä hyvän hoidon.

Jätin asiasta ministerille kirjallisen kysymyksen.

Arvon hekin ansaitsevat

Perjantai 26.8.2016

Ammattien todellinen arvostus testataan työyhteisöjen arjessa. Siivoaminen on ammattilaisten työtä. On harmi, ettei se vielä näy siivoojien tilipussissa. Työyhteisöissä annetaan arvo, että on puhdasta, mutta se kuuluu myös hänelle, joka työn tekee.

Parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistusta, joka tulisi yhdistämään eri tutkintoja ja vähentämään ammattien määrää. Hyvänä tarkoituksena on laajentaa opiskelijoiden osaamista ja parantaa työllistymistä.

Toivon, että uudistuksen keskiössä on opiskelijoiden osaamisen kehittyminen työelämän tarpeita varten ja työllistyminen. Toivon, että se ei vie kohti työelämää, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä työtä tahansa ilman taetta osaamisen laadusta ja samalla heikentäen työntekijöiden työehtoja. Uudistuksen lopputuloksena on oltava monipuoliset osaajat, jotka pystyvät työllistymään muuttuvilla työmarkkinoilla ja saavat palkkaa, jolla tulee toimeen.

Ammattiosaamisen merkitys ja työn sisältöjen kehittäminen ovat tärkeitä asioita. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla ammatillisen koulutuksen saaneet laitoshuoltajat ovat vastuussa muun muassa sairaaloiden, kuntoutuslaitosten, palvelutalojen ja hoivakotien puhtaanapidosta, ruoka- ja välinehuollosta, pyykki- ja vaatehuollosta sekä avustus- ja palvelutehtävistä. Ennen heitä kutsuttiin sairaala-apulaisiksi, mutta nykyinen nimike kuvaa paremmin työn sisältöä. Laitoshuoltajan työhön sisältyy paljon muutakin kuin siivoamista, joka sekin kohdistuu erityisesti turvallisuuteen ja terveyteen liittyvään korkeatasoisen hygienian ylläpitämiseen.

Ministeriön valmistelussa on tullut esille, että laitoshuoltajan tutkinto aiotaan yhdistää kiinteistöpalvelualan tutkintoon. Mielestäni tämä on huolestuttavaa, koska kiinteistöalan osaamisvaatimuksiin ei ainakaan tällä hetkellä sisälly sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu- ja hygieniavaatimustason opintoja. Sote-uudistuksen onnistuminen on ratkaisevasti kiinni hoitoketjujen toimimisesta. Siksi henkilöstön osaamistasosta ei ole tinkimistä.

Tutkintouudistuksessa ei saa jättää huomiotta sitä, että sosiaali- ja terveysalalla laitoshuoltajien työ ja osaaminen eroavat merkittävästi kiinteistöpalvelutehtävistä. Tutkintouudistuksessa laitoshuoltajan tilalle hoitoketjuun oltaisiin nostamassa hoiva-avustaja, joka kuitenkaan ei ole tutkinto, vaan pääsääntöisesti työllistämiskoulutuksella annettu lyhyt koulutus.

Mielestäni ammatillisen koulutuksen uudistusta tehtäessä on varmistettava, että koulutuksella pystytään jatkossakin vastaamaan sosiaali- ja terveyspalvelujen laatuun, hoitoketjujen sujuvuuteen, potilasturvallisuuteen ja palveluiden tarvitsijoiden ja muiden ammattilaisten tarpeisiin sekä tulevaisuuden työvoimatarpeisiin.

Tarvitsemme jatkossakin laitoshuoltajien monipuolista osaamista, jossa yhdistyvät korkeaa laatu- ja hygieniatasoa vaativat puhtaus-, ravitsemis- ja huolenpitopalvelujen työkokonaisuudet.

Laman varjo on pitkä

Torstai 25.8.2016

Vuonna 1987 syntyneiden ikäluokka varttui 1990-luvun laman aikana, jolloin työttömyys ja taloudelliset vaikeudet kohtasivat huomattavaa osaa perheistä. Tuolloin lasten ja perheiden peruspalveluita karsittiin voimakkaasti ja ehkäisevästä työstä tingittiin. Koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolatyötä karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas ja koulujen ja päiväkotien resursseissa ja henkilöstöstä säästettiin. Tätä samaa on tehty myös 2010-luvulla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Suomen nuorisotutkimusseura julkistivat elokuun alussa uraa uurtavan seurantatutkimuksensa, jossa seurattiin kaikkia Suomessa vuonna 1987 syntyneitä noin 60 000 henkilöä sikiökaudelta 25-vuotiaiksi asti sekä heidän vanhempiaan.

Lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttavat sekä perimä että biologinen, psykologinen ja sosiaalinen ympäristö. Siihen vaikuttavat myös yhteiskunnalliset päätökset sekä perheiden ja sukujen sosiaaliset, aineelliset ja kulttuuriset elämänhallinnan voimavarat. Ihminen on kokonaisuus, jossa fyysinen ja psyykkinen terveys kietoutuvat yhteen.

Vaikka lasten hyvinvointi lähtee perheiden hyvinvoinnista, on muillakin kehitysympäristöillä kuten päiväkodilla, koululla, asuinympäristöllä ja harrastuksilla suuri merkitys arjen sujumisen ja hyvinvoinnin turvaamisessa. Lapsuusajan kokemuksilla on selvä yhteys nuorten myöhempään hyvinvointiin.

Tutkimuksesta käy ilmi, että 1990-luvun laman poliittiset päätökset näkyvät. Vuonna 1987 syntyneistä joka viides eli lähes 12 000 oli 21 vuoden ikään mennessä käyttänyt psyykenlääkkeitä tai käynyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Kaikkiaan noin 15 000:lla (25,9 %) oli merkintöjä rangaistusmääräysrekisterissä tai rikosrekisterissä. 11 000:lta (18,5 %) puuttui peruskoulun jälkeinen tutkinto noin viisi vuotta peruskoulun päättymisen jälkeen ja noin 8000 (13.6 %) ei ole työelämässä.

Lapsuuden aikainen köyhyys on yksittäisistä nuorten aikuisten hyvinvoinnin riskitekijöistä merkittävin. Tutkimuksen mukaan vanhempien työttömyys sekä taloudelliset ja terveydelliset vaikeudet lisäävät lasten koulunkäynnin ja mielenterveyden ongelmia sekä huostaanottoja. Mitä nuorempi lapsi on ollut perheen kohdatessa taloudellista puutetta, sitä haitallisempaa se on myöhemmän hyvinvoinnin kannalta, kun mittareina on koulutus, teiniäitiys, rikollisuus ja mielenterveys. Vanhemmuutta kuormittavien tekijöiden kasautuminen vaikuttaa erityisen epäsuotuisalla tavalla nuorten kykyyn kiinnittyä yhteiskuntaan.  

Terveysongelmat ilmenevät usein vasta pitkän ajan kuluttua. Näin ollen hyvinvoinnin tukeminen ja ehkäisevä työ pitää aloittaa varhain. Lapsiperheitä tulee auttaa jo ennen ongelmien ilmaantumista. Yksilön kannalta tarkasteltuna tänä päivänä suomalainen palvelujärjestelmä toimii liian myöhään ja vasta vakavien ongelmien ilmaannuttua.

Suomessa varttuvilla lapsilla ja nuorilla pitää olla mahdollisuus onnelliseen lapsuuteen ja saada tasavertaiset eväät myöhempään elämään vanhempien koulutuksesta, taloudellisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta. Pois puute ja kurjuus!

Puhdas luonto kuuluu lapsillemmekin

Tiistai 19.7.2016

Järvet ovat kansallisaarteemme, jotka meidän tulee säilyttää puhtaina ja kirkkaina myös tuleville sukupolville. Turvetuotanto heikentää vesistöjemme laatua. Siksi en hyväksy Mikkelin kaupunginhallituksen päätöstä antaa myöntävä lausunto Vapon hakemukselle turvetuotantoon Haukivuoren Emostensuolle.

Kuivatusvedet sieltä laskisivat pääosin Kyyveteen, joka on Mikkelin, Kangasniemen ja Pieksämäen alueilla sijaitseva kaunis iso vesialue. Kyyvesi tarjoaa maakuntamme asukkaille ja mökkeilijöille monenlaiset mahdollisuudet virkistyskäyttöön, kuten uimiseen, melontaan, kalastukseen, metsästykseen ja retkeilyyn.

Kyyveden kalastuksellinen merkitys on suuri. Alueella on ammattikalastajia ja satoja virkistys- ja kotitalouskalastajia. Kyyveden tärkeimmät saaliskalat ovat kuha, hauki, ahven, lahna ja made.

Turvetuotannon kuivatusvesien mukanaan tuomat kiintoaine- ja humusjäämät kiihdyttävät järvien rehevöitymistä ja aiheuttavat vakavia paikallisia ympäristöhaittoja. Myös metsätalouden ojitus ja maatalous vaikuttavat järvien puhtauteen. Näitä haittoja on kovalla työllä korjattu Kyyvedellä ja vesistön tilannetta saatu parannettua.

Vapo ilmoittaa hakevansa ympäristölupia ja avaavansa uusia tuotantoalueita ”vain luonnontilaltaan muuttuneille ojitetuille turvemaille”. Emostensuon lupahakemuksessa Vapo virheellisesti väittää Emostensuon olevan luonnontilaltaan muuttunut suo. Näin ei ole, vaan Emostensuo on keskeisiltä osiltaan luonnontilainen, jonka luonto on herkkää ja se on useiden uhanalaisten eläin- ja kasvilajien potentiaalista esiintymisaluetta.

Vapo Oy:n osakkeista Suomen valtio omistaa 50,1 % ja Suomen Energiavarat Oy (SEV) 49,9 %. Suur-Savon Sähkö Oy:n omistus SEV:stä on 26,2 prosenttia. Vapo jakaa omistajilleen vuosittain miljoonia euroja osinkoa. Vapon hallituksen varapuheenjohtajana toimii Suur-Savon Sähkön toimitusjohtaja. Kaupunginhallituksen pöydän ympärillä on Suur-Savon Sähkön hallintoneuvoston jäseniä. Näyttää sille, että kaupunginhallituksen käsittelyssä turve-elinkeinon lobbarit saivat äänensä voimakkaammin kuuluville. Äänestystulos oli 7-6 ja 2 tyhjää. Päätöksestä jätettiin onneksi kolme eriävää mielipidettä.  Alemmissa asiantuntijatoimielimissä Mikkelin Seudun ympäristölautakunnassa ja Haukivuoren aluejohtokunnassa suhtauduttiin lupaan yksimielisen kielteisesti.

Vesistöjen pilaaminen ja niiden yleisen käyttöarvon heikentäminen ovat vastoin Mikkelin kaupunginvaltuuston ympäristötavoitteita. Kaupunki on myös sitoutunut Eduskunnan asettamiin tavoitteisiin uusiutuvan energian edistämiseksi.

Me ihmiset olemme osa luontoa, josta meidän on kannettava vastuu. Jokaisella on oikeus nauttia luonnon moninaisuudesta ja sen tuottamasta hyvinvoinnista. Ympäristöarvoista ei tule tinkiä. Uskon vahvasti, että talouskasvu on yhdistettävissä ympäristönsuojelun korkeaan tasoon.

Toivottavasti Aluehallintovirasto tehtyään eri tahojen kuulemisen päätyy kielteiseen lopputulokseen, eikä myönnä Vapolle ympäristölupaa Emostensuolle.

Eikö mikään riitä - onko ahneudella rajaa?

Torstai 14.7.2016

Ihmettelen kokoomuksen aikomusta leikata jälleen suomalaisten palkkoja. Kokoomus esitteli tänään SuomiAreenassa ajatuksensa sunnuntain tuplapalkan poistamisesta laista.

Sunnuntaikorvausten poisto olisi merkittävä palkanalennus palvelualoilla työskenteleville palkansaajille, joista suurin osa on naisia. Lapset ovat viikonloppuna koulusta vapaalla ja mieluiten äidit ja isätkin olisivat viettämässä aikaa perheidensä kanssa.

Kaupoissa, matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluissa ja hoitotyössä työskentelevät perheenäidit ja -isät uhraavat kuitenkin viikonloppunsa, koska tarvitsevat pienen peruspalkkansa päälle pyhälisät. Mitkä ovat kokoomuksen moraaliset arvot, kun he taas heittävät tällaisia heittoja?

Hallituspuolueet yrittivät rajoittaa sunnuntaikorvausta jo viime syksynä. Tällöin 30 000 palkansaajaa kokoontui vastustamaan hallituksen pakkolakeja Helsingin rautatientorille.

Kokoomuksen käsi on nähtävästi jälleen palkansaajien taskussa. Näin nopeasti unohtuivat kokoomuksen puheet keskiluokan etujen ajamisesta. Heidän ratkaisu kaikkiin Suomen ongelmiin tuntuu olevan palkanleikkaukset ja pakkolakien hautaaminen taisi jäädä kovasti vaivaamaan ja kummittelemaan.

Muste ei ole edes ehtinyt kunnolla kuivua kilpailukykysopimuksesta, kun kokoomus on jo esittämässä uusia palkanleikkauksia. Eikö heille mikään riitä? Toivottavasti tämä esitys ei muodostu koko hallituksen kannaksi.

Sisältäpäin pystyy korjaamaan, ulkoa vain huutelemaan

Perjantai 1.7.2016

Kun arvokas laiva vuotaa, on elintärkeää tilkitä reiät ja saattaa laiva taas merikelpoiseksi. Järjetöntä olisi heittää koko laiva romuttamolle reikien takia. Euroopan Unionia pitää korjata ja kehittää mutta ei alasajaa, upottaa ja repiä hajalle. 

Työttömyys ja toimeentulon ahdinko radikalisoi ihmisiä ympäri Eurooppaa. Iso-Britannian ero opettaa muulle Euroopalle kantapään kautta sen, että EU:n on oltava inhimillisempi ja kansalaisten kritiikkiä on kuunneltava. EU:n on tulevaisuudessa entistä vahvemmin edistettävä työllisyyttä sekä ehkäistävä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. EU:n pitää uudistua ihmisten Euroopaksi. Työttömyys, koulutuksen ja terveydenhuollon puutteet aiheuttavat toivottomuutta ja ovat vihan kasvualusta. 

EU:n tulee vahvistaa ja kehittää pohjoismaisen hyvinvointi- ja oikeusvaltion ydinominaisuuksia, kuten julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja, varhaiskasvatusta, koulutusta, tasa-arvoa, aktiivista työvoimapolitiikkaa, julkisia investointeja, verotuksen progressiivisuutta ja työmarkkinoiden reiluutta ja sopimista. Yhtenä työelämän esimerkkinä on nollatyösopimukset. Miksi EU ei ole saanut aikaan niiden kieltämistä? Miksi palkkojen polkeminen mahdollistetaan? Britanniassa ulkomaisen työvoiman tulo maahan on auttanut yrityksiä, mutta se ei ole vaurastuttanut Britannian väestöä. Työnantajat ovat vain laskeneet palkkoja alaspäin. Se ei ole ulkomaalaisten ihmisten vika, vaan järjestelmän vika, joka mahdollistaa tällaiset ahneet ja itsekkäät työmarkkinat. Brittien osalta tulee kuitenkin todeta, että EU:sta säännelty työlainsäädäntö on suojellut paremmin työntekijöitä kuin brittien omat kansalliset työlait. EU on saanut paljon hyvää aikaan ja on harmi, että hyvät asiat ovat jääneet keskusteluissa vähemmälle huomiolle.

Eurooppalaisille ihmisille pitää taata työtä, palkkaa jolla tulee toimeen, sosiaalisia oikeuksia, vähentää rasittavaa byrokratiaa ja kannustaa työntekoon ja yrittämiseen. Verojen kiertäjät ja välttelijät on laitettava kuriin. On syytä olla kriittinen EU:n puutteisiin, kuten julkisten palveluiden yksityistämistä kohtaan ja erilaisia valtioiden taloutta koskevia sopimuksia kohtaan. Jopa euroryhmän johtaja Dijsselbloem myönsi vastikään, ettei hän ymmärrä, mikä merkitys on rakenteellisen alijäämän rajoituksella, jota mikään valtio ei saa ylittää. Hänen mukaansa indikaattoria ei voi ennakoida, sitä on vaikea hallita ja selittää. Se nousee ja laskee ilman järkisyytä. 

Kuitenkin EU juuri tällaisten epämääräisten tilastojen perusteella voi langettaa jäsenvaltioille rangaistuksia, jotka heikentävät ihmisten toimeentuloa ja hyvinvointia. On täysin moraalitonta, että kokonaiset kansat pakotetaan alistumaan EU:n epäinhimillisille määräyksille, joita määrääjät itsekään eivät edes ymmärrä. Tällainen ruokkii ihmisten kyynisyyttä ja EU-eromieltä. Eikä syyttä.

Saksan taloudellinen valta on osasyy EU:n ongelmiin. Saksa maksatti muilla Euro-mailla omien pankkiensa vastuut Kreikassa. Suomelle koitui tästä miljardien vastuut vuonna 2010 Matti Vanhasen (kesk) porvarihallituksen hyväksyessä ensimmäistä kertaa mukisematta järjestelyn. Tälle rahavirralle pankkeihin ei ole vieläkään tullut loppua.

EU:n päätehtävä ei ole pankkien ja suuryritysten omistajien varojen turvaaminen. Meidän on oltava kriittisempiä ja esitettävä parempia ratkaisuja. Pääpaino on jatkossa oltava, miten edistämme demokraattista kansanvaltaista ja ihmisten Eurooppaa. Toivon, että Suomessa suunnataan keskustelua Euroopan Unionin korjaamiseen ei siitä eroamiseen. 

Tällaisenkö Suomen ennätyksen Sipilän hallitus halusi tehdä?

Torstai 30.6.2016

Juha Sipilän (kesk) hallituksen työllisyyden hoito ansaitsee vain risuja. Pitkäaikaistyöttömien määrän osuus kaikista työttömistä on noussut jo 38 prosenttiin. Luku on järkyttävä.

Uusien työttömyyslukujen mukaan Sipilän hallitus on saavuttanut uuden Suomen ennätyksen. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Miten paljon työttömyyden pitää pahentua ennen kuin hallitus herää todellisuuteen ja alkaa panostaa työllisyyden hoitoon? Vaikuttaa sille, että Sipilän porvarihallituksen jäljiltä Suomessa tulee olemaan yhä enemmän ihmisraunioita, köyhiä, sorrettuja ja yhteiskunnan ulkoreunoille jääneitä ihmisiä. SDP ei tällaista politiikka hyväksy.

Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on kansallinen katastrofi ja sen ratkaisun pitäisi alkaa nyt heti, eikä vasta syksymmällä. On väärin työttömiä kohtaan, että Sipilän hallitus on seissyt tumput suorina tekemättä mitään.

Pitkään työttöminä olleiden ihmisten voimat alkavat loppua. Taloudellinen ahdinko syö ihmisten luottamusta yhteiskuntaan. Pienituloiset joutuvat käyttämään kaiken energiansa selviytyäkseen juuri tästä päivästä. Ihmiset masentuvat sekä hakevat lohtua, unohdusta ja helpotusta päihteistä. On paljon väsyneitä ihmisiä, jotka eivät enää jaksa edes avata laskuja ja ylivelkaantuminen ja ulosottovelallisten määrä kasvaa.

SDP on jo viime syksystä asti tarjonnut vaihtoehtoja työllisyyden hoitoon. Yksi konkreettinen keino parantaa työllisyyttä olisi Rinteen työllistämismalli. Pelkästään SDP:n esityksillä saataisiin 35 000 uutta työllistä lisää. Ei vasta ensi vuonna, vaan tässä ja nyt. On hulluutta, mikäli hallitus ei tartu tähän esitykseen. Suomella ei ole varaa antaa tilanteen pahentua entisestään.

Milloin Sipilän hallitus ymmärtää, että pitkäaikaistyöttömyys ei ratkea itsestään? Siihen vaaditaan merkittävää lisäystä työllisyysmäärärahoihin, aivan kuten SDP on jo pitkään vaatinut.

Hallitus syventää työttömyyttä leikkaamalla työttömyysturvaa

Pidän myös erittäin huonona Sipilän hallituksen esitystä heikentää työttömyysturvaa. Ansiosidonnainen päiväraha-aika lyhenisi sadalla päivällä, omavastuuaika pitenisi viidestä seitsemään päivään ja pitkän työhistorian omaavien ihmisten 3 kk korotettu ansio-osa leikataan pois. Hallitus aikoo ottaa työttömiltä pois 200 miljoonaa euroa aiempien leikkausten lisäksi. Vuonna 2019 keskimääräisen ansioturvan piirissä oleva työtön on menettänyt hallituksen leikkausten takia 2821 euroa vuodessa.

Hallituksen asenne työttömiä kohtaan on julma. Esitys on pakkolakien pikkuveli, sillä on kyse työelämään liittyvästä yksipuolisesta toimesta, joka on pelkästään työttömän asemaa ja toimeentuloa heikentävä. Lisäksi hallitus esityksellään huonontaa ostovoimaa ja lisää muun sosiaaliturvan tarvetta ja näin pahentaa synkkyyttä Suomessa.

Hallitus ei selvästikään ymmärrä, että Suomessa on työpaikkapula ja kuvittelee, että työpaikkoja ilmestyy jostain yhtäkkiä, kun ihmisiltä otetaan ansiosidonnainen työttömyysturva pois. Vaikuttaa siltä, että hallitus on turruttanut itsensä, eikä halua samaistua työttömän asemaan ja kantaa huolta ihmisten ja heidän perheidensä toimeentulosta ja arjessa selviytymisestä. Kovaa politiikkaa, jonka kohteena voi olla meistä kuka vaan!

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset ajavat työttömiä nykyistä aiemmin taloudelliseen ahdinkoon ja köyhyysloukkuun ja sen vuoksi esitys on peruttava. Muutoin tuloksena on entistä vaikeampi rakenteellinen työttömyys.

Hallituksen pitäisi panostaa huomattavasti enemmän palkkatuella työllistymiseen ja työttömyysturvalla kouluttautumiseen. Kansalaisten perustuslaillinen oikeus työhön edellyttää julkiselta vallalta toimenpiteitä ja rahoitusta. Valtion palkkatukirahoilla on kiistatta keskeinen rooli etenkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työelämään pääsemisessä ja työkunnon ylläpitämisessä.

Yhtäkään vanhusta ei saa kohdella kaltoin!

Keskiviikko 15.6.2016

Tänään, 15.6. on World Elder Abuse Awareness Day - Kansainvälinen kampanjapäivä ikääntyneisiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua ja väkivaltaa vastaan. Suomessa kampanjapäivää vietetään nimellä Kätketyt äänet. Tänä vuonna Kätketyt äänet -kampanjapäivän päätapahtuma pidetään meillä Mikkelissä.

On hyvä, että tämä pitkään vaiettu arka aihe on noussut julkiseen keskusteluun. Näin se opitaan tunnistamaan ja siihen voidaan nopeasti puuttua. Vanhuksen kannalta on elintärkeää, että huono kohtelu tai suoranainen väkivalta huomataan ja vanhus saa apua ajoissa.

Vanhusten kaltoinkohtelua on monenlaista: hoidon tai ravinnon laiminlyöntiä, fyysistä väkivaltaa, tiuskaisuja, välinpitämättömyyttä, riuhtomista ja mukilointia. Kaltoinkohtelua esiintyy niin perheissä kuin hoitolaitoksissakin. Hälyttävää on sen yleisyys.

Hoiva-alan ammattilaiset ovat nostaneet kaltoinkohtelun yhdeksi syyksi kiireen ja henkilökuntapulan. Hoitajien vähyys, etenkin ilta- ja yövuoroissa, on suomalaista vanhustenhoidon todellisuutta. Joissakin hoitopaikoissa on liian vähän vakinaisia hoitajia ja käytetään paljon sijaisia, minkä heikentää hoidon laatua, koska hoitajat eivät tunne hoidettaviaan.

Vanhusten hoidosta ja kaltoinkohtelusta väitöstutkimuksen (Itä-Suomen yliopisto) tehneen Heidi Sipiläisen mukaan oleellista on se, mitä hoitajat työssään tekevät, ovatko ohjeet selkeitä ja onko heillä mahdollisuutta työnohjaukseen. Hänen mukaansa kaikkein tärkeintä on hoitopaikan ilmapiiri ja se, että kaltoinkohtelua ei hyväksytä. Sipiläisen kyselytutkimuksessa selvisi, että 85 prosenttia ympärivuorokautisten hoitopaikkojen hoitajista on havainnut vanhusten psyykkistä tai sosiaalista kaltoinkohtelua. Vielä rankempaa, fyysistä kaltoinkohtelua tunnisti 63 prosenttia vastaajista. Kovakouraisuus on yleisin tapa kohdella vanhusta fyysisessä kaltoin. Liikkumisen estämistä ja rauhoittavien lääkkeiden ylikäyttöäkin esiintyy, vaikkakin harvemmin.

Vanhustyötä johtavien ja rahoista päättävien poliitikkojen hälytyskellojen pitää soida. Hoitoalan työpaikoissa on yhdessä sovittava kaltoinkohtelun nollatoleranssista. Jos tapauksia ilmenee, niitä ei saa piilotella, vaan hoitajia on kannustettava kertomaan niistä ja esimiesten on uskallettava puuttua niihin ja haettava ratkaisukeinoja. 

Vanhusten hoivapaikat eivät ole ainoita vanhusten kaltoinkohtelun paikkoja. Kaltoinkohtelua tapahtuu kodeissakin ja läheisten välisissä suhteissa, kuten parisuhteessa tai vanhuksen ja lapsen välillä, esimerkiksi huutamista, määräilyä, tönimistä tai lyömistä. Se voi myös olla taloudellista hyväksikäyttöä esimerkiksi rahojen tai asunnon käyttöä, myymistä tai hävittämistä ilman vanhuksen lupaa.

Eniten kaltoinkohdelluksi tulemisen vaara on heillä, joilla itsellään on sairauksia tai joiden puolisoilla on sairauksia. Päihteiden käyttö lisää riskiä kaltoinkohtelulle, samoin hoitajan uupumus. 

Kaltoinkohtelu on usein vanhukselle itselleenkin vaikea asia; he kokevat tilanteen nöyryyttävänä ja häpeävät sitä. Apua on kuitenkin saatavissa ja sitä kannattaa hakea esimerkiksi sosiaalityöntekijältä, seurakunnasta, turvakodista tai poliisilta.

Todella tärkeää on se, miten me kanssaihmiset, naapurit ja läheiset toimimme. Meille jokaiselle on annettu yhtäläinen ihmisarvo ja se on pysyvä. Monilla vanhuksilla on kuitenkin tunne, että joku vie sen häneltä pois. Silloin ollaan hyvin haavoittuvia. Meidän jokaisen tehtävä on edistää vanhusten ihmisarvoista elämää.

Koulunkäynti on lasten perusoikeus - lapsityövoima saatava poistettua

Sunnuntai 12.6.2016 klo 9.00

Tänään, 12. kesäkuuta, vietetään YK:n kansainvälistä lapsityön vastaista päivää. Lasten oikeus olla tekemättä työtä ja käydä koulua on tärkeämpi kuin työnantajien oikeus palkata kuka tahansa edullisin työntekijä. Suomessa maan hallituksen, työnantajien, ammattiliittojen, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten on tehtävä jokaisen oma osuutensa auttaaksemme maailman noin 170 miljoonaa kärsivää lapsityöläistä.

Euroopassa alettiin 1900-luvun alussa rajoittaa lapsityövoiman käyttöä. Vuonna 1918 Britanniassa parlamentti käsitteli puuvillatehtaita koskevaa lakia, jossa työn teettäminen kiellettiin alle 9-vuotiailta lapsilta, mutta tuolloin katsottiin, että 10-16-vuotiailla voi teettää 12-tuntisia työpäiviä.

Lain muuttaminen ja pienten lasten suojeleminen sai tuolloin aikaan valtavan metelin lain vastustajien piirissä, joiden mielestä muutos loukkasi heidän sopimusvapauttaan ja sorti vapaita markkinoita.

Vuonna 2016 Eurooppa on paremmalla tolalla mutta kokonaisurakka lapsityövoiman kitkemiseksi maailmasta ei ole vieläkään valmis ja tämä vaatii myös Suomelta toimenpiteitä.

Suomen ei pidä antaa tuumaakaan periksi sääntelyä pakoileville yrityksille ja ihmisoikeusrikkomuksille. Lapsityövoima on maailmalla läsnä mm. viljelmillä, tehtaissa, kaivoksissa, rakennuksilla, kodeissa ja kaduilla. Yli puolet heistä joutuu työskentelemään pakotettuina tai vaarallisissa työympäristöissä, pahimmillaan prostituutiossa tai sotilaina.

Meidän ei tule tukea sellaisia elinkeinoja, joissa käytetään lapsityövoimaa. Suuryritysten hintakilpailu ei saa perustua lapsilla teetettyyn halpatyöhön. Kaupankäynnin on oltava reilua.

On lisättävä tietoisuutta lasten ja nuorten perusoikeuksista, vahvistettava kansalaisyhteiskuntia, kansainvälistä lainsäädäntöä, valvontaa, ammatillista järjestäytymistä ja lasten koulunkäyntiä.

Avainasia lapsityövoiman poistamiseksi on perheiden toimeentulon nostaminen sellaiselle tasolle, ettei lasten työpanosta tarvita. Tehokkain tapa vaikuttaa on riittävän palkan ja inhimillisten työolosuhteiden turvaaminen perheen aikuisille.

On aiheellista kysyä myös Suomessa, saavatko pienituloisten perheiden nuoret pitää itse kesätyörahansa, vai joutuvatko he talouden ahdingon vuoksi antamaan saamansa palkkarahat vanhemmilleen ruokaan ja laskuihin.

Vanhusten olot ja kohtelu

Torstai 9.6.2016

Eduskunta sai eilen luettavakseen ja käsittelyyn oikeusasiamiehen v. 2015 toimintakertomuksen, jossa arvioidaan lainkäytön tilaa ja lainsäädännössä hänen havaitsemiaan puutteita. Oikeusasiamiehen tehtävänä on julkisen vallankäytön lainmukaisuuden ja perus- ja ihmisoikeuksien valvonta. Oikeusasiamies on riippumaton ja toimii valtiovallan perinteisen kolmijaon, lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan, ulkopuolella.

Oikeusasiamiehellä on oikeus saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta kaikki laillisuusvalvontaansa varten tarvitsemansa tiedot. Laillisuusvalvonnan tehtävänä on seurata lainsäädännön toimeenpanoa ja erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden oikeuksien toteutumista.

Kertomuksen alussa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin sanoo seuraavasti: ”Talouden kasvun hidastumisen vuoksi julkisen talouden tasapainottamiseksi on tehty lähes kaikkiin perusoikeuksiin kohdistuvia leikkauksia. Leikkaukset ovat erityisen kohtalokkaita silloin kun ne kohdistuvat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden sosiaalisiin ja taloudellisiin oikeuksiin, yhdenvertaiseen kohteluun ja oikeusturvaan… Taloudellinen epävarmuus rapauttaa luottamusta yhteiskunnan kykyyn turvata perusoikeudet ja ylläpitää hyvinvointia ja turvallisuutta. Tämän arvioidaan luovan kasvualustaa nationalismille, muukalaisvihalle ja pelon ilmapiirille… Säästöt ovat sallittuja vain, jos niillä ei puututa niiden oikeuksien ytimeen, joita valtiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan, suojelemaan ja toteuttamaan. Taloudelliset syyt eivät ole hyväksyttävä rajoitusperuste silloin, kun säästöt vaikuttavat välittömästi ja konkreettisesti ihmisarvoon ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämään.”

Oikeusasiamiehen mukaan kantelujen ja tarkastusten perusteella on ilmeistä, että vanhustenhuollon lainvastaisen toiminnan ja perusoikeuksien loukkausten taustalla on usein taloudellisia syitä. Riittämättömistä taloudellisista resursseista seuraa merkittäviä puutteita ihmisten oikeuksien toteutumiseen. Oikeusasiamiehen mukaan jatkuvasti tulee ilmi ravinnon, hygienian, vaippojen vaihdon, kuntoutuksen ja ulkoilun puutteita. Nämä puutteet johtuvat usein henkilökunnan riittämättömästä määrästä, mikä voi johtaa myös liiallisen lääkityksen käyttöön. Kotihoidossa olevat vanhukset eristyvät ja heidän turvallisuutensa ja sosiaalisten kontaktiensa ylläpitämisessä on puutteita henkilöstön vähäisen määrän vuoksi. Myös kotona asuvien avopalveluvanhusten turvallisuudessa, ulkoilun järjestämisessä ja asiointipalveluissa on puutteita.

Kotona asuvat vanhukset kokevat turvattomuutta eivätkä pysty hoitamaan asioitaan, koska esimerkiksi kuljetus- tai avustajapalvelut toimivat heikosti. Hoitolaitoksista tehdyt kantelut ja julkisuuteen nousseet kertomukset ovat paljastaneet vanhusten hoidossa järkyttäviä epäkohtia. Kysymys ei ole yksittäistapauksista ja vähäpätöisistä ongelmista, sillä laitoshoidossa ja palveluasumisen yksiköissä asuu kymmeniä tuhansia vanhuksia.

Pidän erittäin huonona sitä, että Juha Sipilän (kesk) porvarihallitus aikoo alentaa vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta säästösyistä. On jo ilman oikeusasiamiehen kertomustakin hyvin tiedossa, että hoitajien määrän vähentäminen lisää vanhusten turvallisuusriskejä ja heikentää hoitajien mahdollisuutta tehdä hyvää hoivatyötä. Riittävä hoitohenkilömäärä on vain yksi osatekijä vanhusten laadukkaaseen hoitoon. Kuntien on myös huolehdittava vanhuspalveluiden päätöksenteosta, ohjeistuksesta ja tiedottamisesta, omavalvonnasta ja järjestettävä myönnetyt palvelut viivyttelemättä.

Säästöjen sijaan vanhusten hoitotyö kaipaa kipeästi kehittämistä. On sekä inhimillisesti viisasta että taloudellisesti järkevää edistää ennaltaehkäiseviä palveluja, kuntoutusta ja asumiseen erilaisia muotoja sekä parantaa vanhustyön johtamista. Vanhukset itse kertovat, että eniten satuttaa välinpitämättömyys ja yksinäisyys. Kotona perheen parissa asuminen ja eläminen oli ennen itsestäänselvyys, nyt se on etuoikeus. Itsenäisyys tuo usein mukanaan yksinäisyyden, joka on keskeinen hyvinvointivaje ja aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä kipua.

Meidän nuorempien sukupolvien tehtävä on taata vanhuksille arvokas elämä, siihen liittyvä toimeentulo ja huolenpito. Tärkein arvo vanhustenhoidossa on edelleen ihmisarvon kunnioittaminen. Vanhuus on rikkaus. Ikäihmiset tuovat yhteiskuntaan elämänkokemusta, tietoa, osaamista ja sosiaalista pääomaa. Jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja tehtävä aivan elinpäivien loppuun saakka. Jokainen vanhus on hoidettava hyvin ja arvokkaasti. Se kuuluu ihmisyyteen.

Kaikilla vanhuksilla tulee olla oikeus ja mahdollisuus, niin halutessaan, nauttia luonnosta, kulttuurista, terveellisestä maistuvasta ruuasta ja elämää täynnä olevasta arkipäivästä, asuipa hän kotona, palvelutalossa, hoivakodissa tai laitoksessa. On ihmisoikeus asia, että myös vanhus saa kokea iloa ja naurua, toisen ihmisen läsnäoloa ja välittämistä.

Lue: Valvira ei kannata henkilöstömitoituksen alentamista iäkkäiden palveluissa

Sipilä on taas lapsiperheiden jo ennestään ohuella lompakolla

Keskiviikko 1.6.2016

Pidän Juha Sipilän (kesk) hallituksen esittämää 22 prosentin korotusta päivähoitomaksuihin aivan kohtuuttomana. Kuntien tuloja aiotaan lisätä 54 miljoonalla eurolla laittamalla epäreilusti lapsiperheet kyykkyyn. Ensimmäisestä lapsesta enimmäismaksu nousee 354 euroon kuukaudessa ja toisesta lapsesta 319 euroon kuukaudessa.

Monilla perheillä on samaan aikaan lapsia sekä varhaiskasvatuksessa että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Aamu- ja iltapäivätoiminnan maksuja hallitus päätti jo aikaisemmin nostaa 100 prosentilla 80 eurosta 160 euroon kuukaudessa. Kahden vanhemman kolmilapsisessa perheessä, jossa kaksi lasta osallistuu varhaiskasvatukseen ja yksi koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan, asiakasmaksut voivat nousta jopa 2102 euroa vuodessa.

Tulorajat ovat niin alhaiset, että jo alle keskituloinen kahden huoltajan perhe kuuluu enimmäismaksuluokkaan. Samanaikaisesti perheille kohdistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon maksukorotuksia, kilpailukykysopimuksen sosiaalivakuutusmaksujen korotuksia ja lomarahojen menetyksiä, jotka nostavat huomattavasti työssäkäyvien lapsiperheiden maksurasitusta ja pienentävät ostovoimaa.

Korotukset aiheuttavat perheille toimeentulovaikeuksia ja lapsiperheiden voimat alkavatkin nyt loppua. Osa ihmisistä ei jaksa enää luottaa, että asiat muuttuvat. He masentuvat ja hakevat lohtua, unohdusta ja helpotusta päihteistä. On lukuisia väsyneitä isiä ja äitejä, jotka eivät jaksa enää edes avata laskuja.

Maksukorotuksilla nostetaan kynnystä osallistua varhaiskasvatukseen. Hävettää ihan Suomen puolesta, kuinka näköalatonta politiikkaa hallitus tekee.

Oikeus varhaiskasvatukseen on lapselle kuuluva oikeus. Varhaiskasvatus on lasten ja perheiden palvelu, jolla edistetään lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehitystä, tuetaan oppimista ja kouluvalmiuksia sekä ehkäistään syrjäytymistä. Varhaiskasvatuksella on myös suuri merkitys lapsen kaverisuhteille ja sosiaalisten taitojen kehittymiselle.

Noin puolet Euroopan maista tarjoaa maksutonta varhaiskasvatusta kolme vuotta täyttäneille lapsille oppivelvollisuuden alkuun saakka. Maksuttomuudella edistetään lasten osallistumista varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatuksen maksujen taso vaikuttaa perheiden valintoihin. Miksei hallitus lisää valinnanvapautta tässä asiassa? Olisi erinomaista, jos Suomessa kaikille kolme vuotta täyttäneille lapsille tarjottaisiin Ruotsin mallin mukaisesti vähintään 15 tuntia viikossa maksutonta pedagogista varhaiskasvatusta.

Hallituksella on jo nyt suuria vaikeuksia saavuttaa 72 prosentin työllisyysastetavoite. On riskinä, että maksujen korotukset heikentävät entisestään 25-40-vuotiaiden naisten työssäkäyntiä. Töihin menoon ei yksinkertaisesti ole varaa maksujen vuoksi, etenkään pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla.

Hallituksen pitäisi avata aistinsa perheiden taloudelliselle ahdingolle ja kaikenlaisten elämän kipujen kuulemiselle. Onko hallitus turruttanut itsensä?

Tänään on kulunut tasan 110 vuotta siitä, kun suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ja oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Vuonna 1907 eduskuntaan valittiin 19 naiskansanedustaja, joista yksi oli SDP:n Maria Raunio. Hän oli 35-vuotias ompelija, leski, viiden lapsen yksinhuoltaja. Hän ajoi tarmokkaasti aloitetta, jotta kuntiin olisi perustettu turvattomia ja orpoja lapsia varten koteja, joissa lapset olisivat saaneet kunnollisen hoidon ja kasvatuksen. Tämä nostatti suurta vastustusta porvaristossa ja eduskunnan oikeiston miehet ja naiset olivat syvästi kauhistuneita aloitteesta.

Sosiaalisiin uudistuksiin tähtäävät ehdotukset olivat 110 vuotta sitten, ja ovat yhä vielä tänäkin päivänä, kovan työn takana. SDP ei anna periksi.

"Rakentakaa onnen maa, jossa ei turvattomien äitien sydänveri kyyneleitä vuoda"

Keskiviikko 1.6.2016

Tänään 1.6. on juhlapäivä, sillä tulee kuluneeksi tasan 110 vuotta radikaalista tapahtumasta Suomessa. Naiset (ensimmäisenä Euroopassa) ja säätyihin kuulumattomat miehet saivat äänioikeuden ja oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Yleinen äänioikeus tarkoitti sitä, että poliittiset oikeudet annettiin kaikille. Yhtäläinen tarkoitti sitä, että jokaisen ääni oli samanarvoinen. Äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui, kun myös köyhälistö sai äänen. Pohja maamme tasa-arvolle ja demokratialle valettiin.

Pitää tuntea historiaa, jotta voi ymmärtää nykyaikaa ja rakentaa huomista. 110 vuodessa moni asia on muuttunut mutta yhä edelleen sama vire kuin aiemminkin vallitsee tavallisen kansan ja hyvätuloisten välillä.

Vuonna 1907 valittiin 19 naiskansanedustaja, joista yksi oli SDP:n Maria Raunio. Hän oli 35-vuotias ompelija, leski, viiden lapsen yksinhuoltaja.

Maria joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja ompelijana boikotin alaiseksi, koska osallistui työväenyhdistyksen toimintaan. Hän kouluttautui sos. dem. kursseilla puhujaksi ja kierteli puhujamatkoilla mm. Mikkelin vaalipiirissä. Käyntien seurauksena syntyi työväenyhdistyksiä, ammattiosastoja ja naisosastoja.

Vuoden 1906 lopussa hänet nimettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi sekä Mikkelin että Vaasan vaalipiirissä ja hän tuli vaaleissa kärkisijoille molemmissa piireissä, mutta edustajapaikka määräytyi Vaasassa saadun äänimäärän mukaisesti.

Vuonna 1907 uudelta eduskunnalta odotettiin paljon ja kaivattiin yhteiskunnallisia uudistuksia, kuten lyhyempää työpäivää ja sosiaalista turvallisuutta. Maria Raunio kirjoitti keväällä 1907 Työläisnaisessa toivotuksista, joita "puutteessa vapisevat vanhukset ja kärsivät äidit lapsineen" olivat hänelle eduskuntaan lähtiessä esittäneet.

"Te menette luomaan uutta Suomea. Rakentakaa onnen maa, jossa ei turvattomien äitien sydänveri kyyneleitä vuoda, vaan jossa he näkevät rakkaille lapsilleen riittävän ruokaa ja lämmintä."

Maria tunsi nämä asiat kipeän omakohtaisesti. Miehensä kuoltua, viiden lapsen yksinhuoltajana hänen oli ollut pakko pyytää lapsilleen kunnan avustusta, sillä hänen palkkansa ei riittänyt lasten toimeentulon turvaamiseen.

Vaalien aikaan tätä Marian ja hänen lastensa hädänalaista tilaa kuvailtiin porvarilehdissä syyttävästi ja haukkuen häntä edesvastuuttomaksi ja huolimattomaksi äidiksi hänen jättäessä lapsensa kunnan rasitukseksi. Marian päästyä eduskuntaan, hän maksoi kaiken kunnalle takaisin. Tästäkin häntä porvarilehdissä syytettiin "myöhään heränneeksi velvollisuudentunnoksi" vaikka menettely olisi ansainnut tunnustusta ja arvonantoa. Köyhyys oli porvarien mielestä mielestä rikos ja köyhät rikollisia, vaikka syyllisiä köyhyyteen olivat rikkaat riistäjät. Näin kirjoitti Työläisnainen -lehti puolustaessaan Mariaa.

Maria Raunio oli älykäs ja valppaasti ajatteleva ihminen. Eduskuntatyössä kävi ilmi, että hän oli kyennyt hankkimaan itselleen kunnioitettavan tietomäärän ja hänellä oli sujuva kirjallinen ja suullinen esitystaito, mikä siihen aikaan oli harvinaista.

Maria Raunion artikkeleita ja kaunokirjallisia helmiä näkyi usein Työväen lehdissä ja eduskunnassa hänen puheenvuoronsa olivat asiallisia ja puhetaidollisesti huoliteltuja.

Ensimmäisillä valtiopäivillä vuonna 1907 hänet valittiin jäseneksi anomusvaliokuntaan. Toisilla valtiopäivillä hän oli sivistysvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä sekä kuului valitsijamiehiin. Hän ajoi voimakkaasti aloitetta, jossa ehdotettiin, että kuntien olisi perustettava turvattomia lapsia ja naimattomia äitejä ja heidän lapsia varten koteja, joissa äitejä valmennetaan itseapuun ja orvot ja turvattomat lapset saisivat kunnollisen hoidon ja kasvatuksen. Tämä nostatti suurta vastustusta porvaristossa ja eduskunnan oikeiston miehet ja naiset olivat syvästi kauhistuneita aloitteesta.

Muutkin laajempiin sosiaalisiin uudistuksiin tähtäävät ehdotukset olivat ja ovat yhä vielä tänäkin päivänä kovan työn takana.

Maria puolusti innokkaasti rahojen myöntämistä sivistykseen sekä tuberkuloosi-sairaaloiden että mielisairaaloiden rakentamista ja kannatti kansakoulunopettajien palkkojen korotuksia. Hän oli sitä mieltä, että sosialidemokraattien ei tule tyytyä sellaisiin palkkoihin, joilla juuri ja juuri ihmiset tulevat toimeen, vaan tulee luoda olosuhteet, jotka takaa kaikille kansalaisille mahdollisuuden sivistykseen ja elintason kohoamiseen.

Marian aikana Suomessa oli vielä 77 kuntaa, jossa ei ollut kätilön virkaa. Maria sitkeästi puolusti kätilön virkojen perustamista. Monet vanhoilliset pitivät kätilöiden virkoja tarpeettomina, koska "niistä tulee vain lisää tarpeetonta virkakuntaa". Maria Raunio huomautti, että kätilöiden virat ovat aivan yhtä välttämättömiä kuin nekin monet virkamiehet, joita miehet ovat tarvinneet setviäkseen keskenään riitojaan joistakin taloudellisista eduista.

Suomen asema ja suhde Venäjän keisarikuntaan joutui useissa yhteyksissä keskustelun alaiseksi. Venäjällä nosti tuolloin päätään kansalliskiihkoinen taantumus. Suomen valtiota velvoitettiin maksamaan 20 miljoonan markan määrärahaa Venäjän sotilastarpeisiin. Sosialidemokraatit ja eräät porvariedustajatkin vastustivat sitä pitäen määrärahan myöntämistä laittomana.

Maria Raunio puhui 2.10.1907 asiasta eduskunnan istunnossa vastustaen asiaa. Hän kertoi, että rahat, joita kansa työtaakan rasittamana ja verotaakalla maksaa yhteiskunnalle, olisi käytettävä maan ja kansan henkiseksi ja aineellisiksi hyödyksi parhaalla tavalla. Kansan suuri toive on päästä osalliseksi sivistyksestä ja saada suuria taloudellisia parannuksia. Mutta nyt kansalaiset katkeruudekseen huomaavat, että 20 miljoonaa markkaa sen varoista aiotaan käyttää sotilastarkoitukseen ja kapitalismin ja byrokratia lujittamiseen. Tämä oli Marian mielestä ihmisten oikeudentajun vastaista.

Hyvää juhlapäivää! Eduskunnan juhlaistuntoa voit seurata suorana televisiosta. Juhlaistunnossa käydään ajankohtaiskeskustelu aiheesta "Tasa-arvo yhteiskunnan vakauden ja kehityksen edistäjänä".

Koulutuksen tasa-arvoa edistettävä

Tiistai 31.5.2016

”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen” raikaa koulujen juhlasaleissa tällä viikolla. Koulutus on avaintekijä, jonka avulla nuoret tavoittelevat hyvää aikuisuutta: tie maailmalle kulkee koulun kautta.

Koulutus ei kuitenkaan ole kaikille peruskoulun päättäneille nuorille samalla tavalla saavutettavissa. Moni nuori joutuu muuttamaan pois kotoa alaikäisenä, koska lukioiden ja ammattikoulujen verkko on harventunut ja välimatkat ovat pitkiä, sekä julkiset liikenneyhteydet ovat heikkoja. Erityisesti tämä näkyy meillä Itä-Suomessa. Keskittäminen on polkenut jalkoihinsa monen nuoren ihmisen tarpeen lähellä olevaan koulutuspaikkaan.

Ne nuoret, joilla on vanhempien kannustus ja rahallinen tuki, ovat vapaampia valitsemaan ja opiskelemaan toisella paikkakunnalla kuin ne, joilta nämä puuttuvat. Niille nuorille, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea taloudellisesti lastaan, tulevaisuus näyttäytyy usein synkkänä. Nuori tiedostaa rahan puutteen ja ajautuu pakkovalintoihin, mikä voi johtaa koulutuksen keskeytymiseen, turhautumiseen ja pelkän peruskoulutuksen varaan jäämiseen.

Tein viime viikolla Eduskunnalle toimenpidealoitteen, että laista poistettaisiin se epäkohta, että alle 17-vuotiaalle ei myönnetä opintorahaa, koska hänestä maksetaan lapsilisää. Voi käydä niin, että 16-vuotias itsenäisesti asuva opiskelija joutuu elämään pelkällä lapsilisällä. Tilanne pakottaa nuoret hakemaan kunnalta toimeentulotukea selviytyäkseen elämisen peruskuluista.

Jähmeässä tukijärjestelmässä oletetaan, että toisen asteen opinnot suoritetaan kotoa käsin vanhempien taloudellisella tuella. Oletus ei ole arjen todellisuutta. Tilanne johtaa peruskoulun päättävien nuorten koulutukselliseen syrjäyttämiseen ja nuorten sivistyksellisten oikeuksien loukkaamiseen. Asia on korjattava.

Osalla nuorista ei ole taloudellisia resursseja lähteä opiskelemaan ja irtaantua lapsuuden kodistaan. Monet itsenäisesti asuvat, lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevat nuoret, joilla ei ole vanhempien taloudellista tukea, elävät taloudellisessa ahdingossa. He itse eivät ole voineet tilanteeseensa vaikuttaa, eivätkä ole siitä vastuussa.

On meidän kaikkien etu, että parannamme pienituloisten perheiden ja kaukana koulutuspaikoista asuvien nuorten peruskoulun jälkeistä kouluttautumista. Suomi nousee vain osaamistason nostamisella. Tasa-arvoisella koulutuspolitiikalla on avattava nuorille opiskelureittejä lähtökohdista riippumatta. On edistettävä nuorten yhdenvertaisuutta ja jokaisen osaamisen hyödyntämistä ja kouluttautumista täyteen potentiaaliinsa.

Presidentti Paasikivi sanoi aikoinaan viisaasti: "Kansanopetus on niin tärkeää, ettei siinä ole varaa ottaa taka-askelia vaikeinakaan aikoina".

Toivotan onnea matkaan jokaiselle peruskoulun päättävälle, ylioppilaalle ja ammattiin valmistuvalle. Täyttyköön kauneimmat unelmasi, tehköön elämä totta toiveistasi. Mihin matkasi suuntaatkaan, se olkoon onnea tulvillaan. Hymy huuleen ja katse tulevaisuuteen!

Kirjoitus julkaistu 31.5.2016 Länsi- ja Itä-Savo -lehdissä.

Natoon liittymiselle ei ole perusteita

Maanantai 30.5.2016

Perjantaina 27.5.2016 oli MTS:n (Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta) koolle kutsuma Nato-seminaari Kansallismuseon Auditoriossa Helsingissä. Seminaarissa arvioitiin Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia. Keskustelun aloitti Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Hän kävi läpi vastikään julkaistua Nato-raporttia. Kommentoijina paikalla olivat kansanedustaja, parlamentaarisen selvitysryhmän puheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.), kansanedustaja Tom Packalén (ps.), kansanedustaja Sofia Vikman (kok.), kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.), kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.), kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.), kansanedustaja Thomas Blomqvist (r.) ja kansanedustaja Sari Essayah (kd.).

Käsitykseni seminaarissa vain vahvistui, että Suomen tulee olla jatkossakin sotilaallisesti liittoutumaton maa. Todistustaakka nykytilanteen muuttamiseksi on niillä, jotka sitä haluavat muuttaa. Seminaarissa kokoomus ja RKP olivat ärhäköinä ja erityisesti Vikman käytti kovaa kieltä haukkuen vanhoillisiksi pään pensaaseen työntäjiksi niitä, jotka eivät halua Suomea Natoon.

Turvallisuusympäristö ympärillämme on muuttunut ja eikö juuri se ole se syy, miksi Suomen kannattaa jatkaa entisellä linjallaan. Pienen maan etu on olla johdonmukainen. Suurvallat voivat tehdä äkkiäännöksiä, mutta pienelle maalle se ei ole turvallista. ”Miten maalitauluksi asettautuminen parantaisi Suomen turvallisuutta?”, Tuomioja kysyi Vikmanilta.

Eniten minua jäi kummastuttamaan UPIn johtajan Teija Tiilikaisen ilmoitusluontoinen asia siitä, miten kansanäänestys Suomessa toteutettaisiin. Tiilikaisen mukaan Suomessa äänestys menisi niin, että Presidentti yhdessä maan ulkopoliittisen johdon kanssa päättäisi hakea Naton jäsenyyttä ja neuvottelisi yksityiskohtaisesta sopimuksesta. Kansanäänestyksessä äänestettäisiin, että hyväksytäänkö vai hylätäänkö sopimus. Tiilikaisen mukaan Ruotsissa kansanäänestys järjestettäisiin siitä, annetaanko maan johdolle mandaatti Naton jäsenhakemuksen tekemiseen.

Jäin ihmettelemään, kuka on päättänyt, että äänestys Suomessa hoidettaisiin näin, eikä samalla tavalla kuin Ruotsissa. Minusta ei kuulosta oikealle, että Suomessa ulkopoliittinen johto päättäisi tehdä jäsenhakemuksen ja he kävisivät yksityiskohtaiset sopimusneuvottelut Natosta ilman kansalaisten tukea. Jo hakemuksen jättäminen olisi iso muutos Suomen ulkopolitiikkaan. Suomen vakaus ja turvallisuus horjuisivat ja mitä kaikkea vahinkoa pelkällä sopimusneuvotteluilla jo saataisiin aikaan. Kansanäänestyksessä sopimus voitaisiin hylätä mutta vahinko olisi jo tapahtunut.

Demokratialla on maassamme pitkät ja syvälle kaivautuneet juuret. Suomen perustuslain 53 § mahdollistaa neuvoa-antavien kansanäänestysten järjestämisen. Neuvoa-antava valtiollinen kansanäänestys on Suomessa järjestetty kahdesti: kansalaiset kertoivat mielipiteensä alkoholijuomien myynnin kieltävään lakiin vuonna 1931 ja Euroopan unioniin liittymisestä vuonna 1994. Kumpikin asia toimeenpantiin äänestystuloksen mukaisesti.

Kansanäänestys lisää tiedon määrää ja muuttaa tiedon luonnetta mielikuvaan perustuvasta faktapohjaiseksi. Kansalaisilla on oltava tarpeeksi aikaa keskustella, hankkia tietoa ja muodostaa mielipiteensä. Kansalaisten mielipide muodostuu julkisten väittelyiden ja asiasta keskustelujen ja kampanjoinnin kautta.

MTS:n tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan tällä hetkellä kysymykseen: "Pitäisikö Suomen pyrkiä Naton jäseneksi?", 58 prosenttia kansalaisista vastaa kielteisesti. Myönteisesti tähän kysymykseen vastaa vain 27 prosenttia. Suomen ulkopolitiikan ja turvallisuuden ollessa kyseessä, en lähtisi alle kolmasosan ja kokoomuksen ja RKP:n Nato-haukkojen tähden toimeenpanemaan yhtään mitään liittyen Natoon ja valtiolliseen kansanäänestykseen. Nato-selvityskin teetettiin Kokoomuksen vaatimuksesta. Selvitys on hyvin tekninen luonteeltaan. Poliittinen analyysi ja pidemmän aikavälin arviointi Suomen kannalta puuttuvat. Selvityksen tilaaja kuitenkin sai mitä halusi, eli tilaisuuden taas käydä kampanjaansa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumiseksi. Kokoomuksen tulisi Nato-kiihkossaan miettiä lisäisikö vai vähentäisikö Suomen Nato-jäsenyys vakautta lähialueillamme.

Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa ja Suomen ja Venäjän välinen raja on yksi maailman rauhallisimmista rajoista. Meillä on vakaa tilanne. On aivan keskeistä Nato-keskustelussa pohtia sitä, miten Suomen rooli Venäjän näkökulmasta muuttuisi verrattuna nykyiseen. Suomi on osa länttä, kyllä Venäjällä se tiedetään, mutta Naton tulo Venäjän lähelle luo epävakautta ja Venäjä vahvistaisi rajaansa. Poliittinen ja taloudellinen reaktio Venäjältä olisi varsin todennäköinen. Jos olisimme Nato-maa ja Itämerellä syttyisi sotilaallinen konflikti, olisimme siinä osapuolena. Olisiko pitkä raja naapurimme kanssa enää rauhallinen ja joutuisivatko suomalaiset miehet ja naiset muiden sotiin ja selkkauksiin maailmalle?

Suomella on riittävästi itsetuntoa katsella keskustelukumppaneitamme silmiin ja arvostaa naapureitamme olipa ilmansuunta mikä tahansa. Suomi tekee itsenäisenä maana omat päätöksensä, jotka etujemme mukaiseksi näemme. Suomi ei ole sellainen maa, joka sallii oman alueensa käytön kenellekään vihamielisiin tarkoituksiin. Ei ole viisasta tehdä alustaa Suomesta millekään porukalle mistään ilmansuunnasta. Taistelemme kaikkia tänne tunkeutuvia vastaan.

Mielestäni nykyisessä tilanteessa ei Natoon liittymiselle ole perusteita. SDP:n tavoite on aina yhteistyön ja rauhan maailma.

Iso paha susi

Sunnuntai 22.5.2016 klo 10.13

Juha Sipilän (kesk) hallitus on kuin iso paha susi, joka aikoo syödä maakuntien Punahilkat ja isoäidit. Susi sanoo olevansa hyvällä asialla mutta selän takana sillä on sormet ristissä. Keskustan kansanedustajat puheissaan lupaavat tukea tasaisesti Suomen eri osia ja pitää koko maa asuttuna, mutta teot ovat toista kuin puheet. Hyväuskoisia ihmisiä suorastaan höynäytetään!

Eduskunnan kyselytunnilla 14.4. aluepolitiikasta vastaava ministeri Anu Vehviläinen (kesk) sanoi, että aluepolitiikasta hokeminen on vanhanaikaista, koska se tapahtuu tekojen kautta. Olikohan ministeriläkin sormet ristissä? Tekoja ei ole näkynyt, jos katsoo esimerkiksi Savonlinnasta päin. Hallitus petti Savonlinnan. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen opettajakoulutuksen lakkauttaminen on satojen työpaikkojen, miljoonien verotulojen ja ostovoiman menetys Savonlinnan kaupungille ja koko Etelä-Savon maakunnalle. Lähes tuhannen opiskelijan ja heidän opettajiensa lähtö heikentää alueemme vetovoimaa, aluetaloutta, opetus- ja kulttuuritasoa ja pätevien opettajien saamista töihin päiväkoteihin ja kouluihin.

Viime kaudella, Jukka Gustafssonin (sd) ollessa opetusministeri, OKL Savonlinnassa säilyi. Hän ajoi asioita koulutuskylki edellä ja teki asian eteen silloin kaiken sen, minkä ihminen voi. Hänellä oli toiminnalleen maan hallituksen tuki, koska aluepoliittisesti asia nähtiin tärkeänä.

Aluepolitiikka on tasa-arvoisuuden luomista eri osissa maata asuville suomalaisille. Miksi siitä puhuminen on Vehviläisen mielestä vanhanaikaista?

Tämän viikon keskiviikon täysistunnossa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) sanoi näin: "Aluepolitiikka ei ohjaa tämän hallituksen yliopistopolitiikkaa." Tämä on kyllä Savonlinnassa huomattu. Sipilä antaa käyttää koulutussäästöjä ideologisen keskittämisen välineenä. Sipilän itsensä mielestä Savonlinna "roikkuu vanhassa kiinni" ja tulee muutaman vuoden päästä olemaan tyytyväinen siihen, että opettajakoulutus lakkautettiin ja tämä ratkaisu on alueen elinvoiman kannalta parempi. Saanen olla eri mieltä. Alueellinen tasa-arvo on se uhri, jonka Sipilä joukkoineen markkinahurmoksessaan uhraa.

Sitä olen ihmetellyt, että miksi maakuntien keskustalaiset ovat hiirenhiljaa, vaikka keskustavetoinen hallitus tekee historiallisen kokoomuslaista politiikkaa.

Suomen historiassa kauppapaikkoja ja hallinnollisia keskuksia on syntynyt rannikkoseudulle. Läntisen ja eteläisen Suomen "etumatka" verrattuna sisämaahan ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen on ollut valtava. Resursseja tasoittava aluepolitiikka ei ole ollut tuhlausta, ajanhukkaa eikä tekohengitystä, vaan se on ollut yhdenvertaisuutta, tasa-arvoisuutta ja kaikkien mukana pitämistä. Niin Savonlinnan kuin Oulunkin elinvoima on osa kokonaisuutta ja osa koko yhteiskunnan elinvoimaa.

Alueiden voimavaroja on hyödynnettävä ja kehittyminen varmistettava valtion toimesta. Alue-eroja on pienennettävä ja lisättävä eri puolella asuvien ihmisten mahdollisuuksien tasa-arvoa. Yritysten menestymiselle maakunnissa kaksi tärkeintä asiaa ovat hyvät liikenneyhteydet ja koulutuspaikat. Näihin molempiin Sipilä tekee heikennyksiä ja suuntaa Suomea alaspäin.

Sipilän hallitukselle valitettavasti tuntuu olevan ongelma kaikki se mikä kuuluu hyvinvointiyhteiskunnalle, kuten varhaiskasvatus, koulutus ja sosiaali- ja terveydenhuolto. Hallitus siirtää velkaantumisen ihmisten ja kuntien harteille ja Suomen kilpailukyvyn parantaminen perustuu palkansaajien ja pienyrittäjien halpuuttamiseen. Maakunnille ja ihmisille jätetään vain hukkapalat suuryritysten vallatessa tulevaisuudessa markkinat ja hyvätuloisten nauttiessa palveluista.

Laulun ja kulttuurin voima

Torstai 19.5.2016

Parhaiten menestyvät ne kaupungit, jotka onnistuvat houkuttelemaan luovia ihmisiä. Idearikkaat ihmiset hakeutuvat sinne, missä on rikas kulttuuritarjonta, suvaitsevainen ilmapiiri, värikäs elämä ja missä tapahtuu. Tällaisella ilmapiirillä on tärkeä merkitys asukkaiden viihtyvyydelle, uusien ihmisten kotiutumiselle sekä lopulta kaupungin menestykselle vetovoimaisena asuinpaikkana.

Kulttuuri on kuva- ja elokuvataidetta, käsitöitä, musiikkia, kuorolaulua, kirjallisuutta, tanssia ja teatteria, jotka kaikki tutkitusti edistävät terveyttä ja pidentävät ikää vähintään yhtä tehokkaasti kuin aktiivinen liikunta. Kulttuuri ja taide ovat kiinteä osa suomalaista sivistystä.

Erityisesti näinä aikoina, kun kaikki poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu tuntuu kiertyvän talouden ja rahan ympärille, auttaa kulttuuri meitä jaksamaan arjessa ja virkistää mieltä. Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.

En lainkaan ymmärrä kaupungin opetustoimen päätöstä lopettaa Rantakylän koulun Kastanjakuoron toiminta huhtikuussa kesken kouluvuoden. Lopetus tapahtui niin, että kuoroa vetäville opettajille lopetettiin tehtävästä palkan maksaminen. Tämä oli järkytys lapsille.

Kastanjakuoro aloitti toimintansa vuonna 1970. Se harjoittelee säännöllisesti ja esiintyy koulun juhlissa ja on järjestänyt omia konsertteja sekä esiintynyt erilaisissa tilaus- ja yhteistyökonserteissa. Kuoron perustaja ja ensimmäinen johtaja oli Rantakylän koulun pitkäaikainen, minunkin musiikinopettajani, Heikki Haataja. Nykyään kuoroa ovat johtaneet musiikin lehtori Juha Lindbohm ja luokanopettaja Helena Hellsten. Kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan ja kuoron toiminta on toteutettu koulun kerhona.

Lauluissa on voimaa. Laululla saa ihmisten sydämet sykkimään. Kuorolaulu tutkitusti lisää hyvinvointia ja pidentää ikää. Koulujen kuoroissa laulavien oppilaiden on havaittu viihtyvän koulussa muita oppilaita paremmin ja tuntevan enemmän yhteenkuuluvuuden tunteita, jota lisäsi juuri kuorolaulu. Niin ikään laulaminen kuorossa on liitetty hyviin sosiaalisiin suhteisiin ja sosiaaliseen pääomaan. Näitä kaupunginvaltuusto juuri tavoittelee. Miksi kaupungin teot eivät vastaa tavoitteita? Luullaanko, että kaupungin talous pelastuu sillä, että lapsilta lopetetaan luovan tekemisen ja kokemisen mahdollisuudet, kuten kuoro? En usko kaupunkilaisten tällaista tahtovan ja toivon pikaista korjausliikettä ja kaupungin arvopohjan tarkistamista.

Kulttuuri, taide ja kirjastot ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille, myös terveyteen ja talouteen. Eteenpäin katsova kulttuuripolitiikka luo tasapuoliset mahdollisuudet saada elämyksiä ja oppia kaikille väestöryhmille. Kulttuuri on kannattava investointi henkisen, terveydellisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen.

Kulttuuriharrastukset tulee olla kaikille taloudellisesti ja fyysisesti saavutettavissa, erityisesti lapsille ja nuorille.

Kirjoitus julkaistu 19.5.2016 Mikkelin Kaupunkilehden politiikan palstalla.

Parkkivaloilla ei näe kauas

Maanantai 16.5.2016

Sipilän, Soinin ja Stubbin porvarihallituksen tahdilla Suomi on menossa väärään suuntaan. Hallituksen kaukovalot sammuivat jo viime syksynä, talven aikana sen lähivalot sammuivat ja nyt se menee eteenpäin enää vain parkkivaloilla. Ei ole tullut hallituksen esityksiä siitä, kuinka ihmisten terveyseroja saadaan kavennettua, kuinka taloudellista eriarvoisuutta ja köyhyyttä pienennetään ja työllisyyttä parannetaan. Hallitus ei kykene vastaamaan EU:n köyhyydenvähentämisen tavoitteeseen vuodelle 2020. Parkkivaloilla ei näe kauas.

Sosiaalipolitiikka ja yhteiskunnan palvelut kuten eläkkeet, perheiden tuet, asumisten tuet, koulutus, varhaiskasvatus ja terveyspalvelut ovat olleet hallituksen hyökkäyksen kohteena julkisen velan hallinnan nimissä. Näiden heikentäminen massatyöttömyyden ja aneemisen kasvun aikana, saa kaikki ihmiset katsomaan toisiaan epäluuloisesti ja käpertymään itseensä ja ajattelemaan että "vain muilla on, minulla ei ole mitään". Tämä on myös äärioikeiston polttoainetta.

Hallitus siirtää velkaantumisen ihmisten harteille. Pienituloiset kotitaloudet eivät kuitenkaan kestä velkaantumista, asumiskustannusten ja asiakasmaksujen nousua ja työttömyyttä. Monilla kaikki rahat menevät asumiseen tai heikkoon terveyteen liittyviin maksuihin. Hallituksen pitäisi paljon reippaammin lisätä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarjontaa. Palvelumaksuja ja lääkekuluja tulisi alentaa, eikä nostaa, koska pienituloisimmilla sairastavilla ihmisillä ne näkyvät välittömästi pakollisten menojen jälkeen käteen jäävissä tuloissa.

Kun kaikki ei ole kunnossa, on elintärkeää tilkitä arvokas vuotava vene (=Suomi), mutta on järjetöntä heittää sitä romuttamolle parin reiän takia. Suomea pitää korjata ja kehittää mutta ei alasajaa ja upottaa koko hyvinvointivaltiota. Se ei saa aikaan kuin ihmisraunioita. Jo tällä hetkellä pienituloisten ihmisten keskuudessa yhteiskunnan ruohonjuuritasolla kytee anarkia. Nuorisotyöttömyys ja köyhyys radikalisoi ihmisiä Välimeren rannoilla ja ympäri Eurooppaa. Sipilän kannattaisi miettiä, mikä estää sitä tapahtumasta Suomessa? Työttömyys, koulutuksen, terveydenhuollon ja toivon puute ja eriarvoisuus on vihan kasvualusta. Jos ihmiset kokevat, että heidät on hylätty oman onnensa nojaan, niin tällöin ei millään ole enää mitään väliä.

Mielestäni Suomessa tulee vahvistaa ja kehittää pohjoismaisen hyvinvointivaltion ydinominaisuuksia, kuten julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja, varhaiskasvatusta, koulutusta, nuorisotakuuta, työvoimapalveluja ja laajaa osallistumista työelämään, verotuksen progressiivisuutta sekä työmarkkinoiden sopimista. Ihmisille pitää taata perustoimeentulo, vähentää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon ja yrittämiseen. Tarvitaan enemmän ongelmaratkaisua, tasapainoa ja uudistuksia. Yhteiskunnan kolot ja railot tulee tilkitä niin, että toimenpiteistä hyötyvät eniten heikoimmat. Se on kaukokatseista.

Avunanto ja yhteistyö

Tiistai 10.5.2016

Tänään Eduskunnassa käytiin keskustelua kansainvälisen avun antamisesta ja pyytämisestä.

Suomella on pitkät perinteet rauhanturvaamisen ja monenkeskisen kansainvälisen yhteistyön alueilla. Asemamme on vakiintunut sotilasliittoon kuulumattomana, mutta Eurooppalaista ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa tukevana maana. Jäsenyytemme Euroopan unionissa on keskeinen turvallisuuspoliittinen valinta. On tärkeää, että tuemme jatkossakin EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista.

Pidän tärkeänä, että Suomi vastaa niihin velvoitteisiin, jotka EU:n yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon lauseke meille luo. Meidän tulee olla mukana edistämässä EU:n turvallisuutta ja rauhaa sekä mahdollisuuksia saada ja antaa apua kriisitilanteissa. Kaveria ei jätetä.

Keskinäisen avun antamiseen ja pyytämiseen liittyviä lakiesityksiä on kuitenkin tarkkaan vielä valiokuntavaiheessa pohdittava ja arvioitava. Mikä on ”erityisen vaativa tilanne"? Onko termi liian yleisluontoinen ja liikaa tulkintoja aiheuttava? Mitä sotilaallisia voimakeinoja tosiasiallisesti lailla mahdollistetaan? Missä kulkee voimankäytön raja?

On myös aiheellista nostaa keskusteluun, voidaanko jo virkaan nimitetyn virkamiehen asemaan vaikuttavia virkavelvollisuuksia yksipuolisesti ja olennaisesti muuttaa. Lisääntyisivätkö Suomen sotilaiden velvollisuudet lakimuutoksen seurauksena Suomen rajojen ulkopuolella? Nykyään virkavelvollisuuden piiriin sotilasvirassa oleville ei ole kuulunut kansainväliset sotilastehtävät, vaan ne ovat perustuneet vapaaehtoisuuteen. Kyseessä on virkamiehen hengen tai terveyden asettaminen vaaraan. Voiko näin olennaista muutosta tehdä sotilasvirassa palvelevien virkavelvollisuuteen ilman henkilön omaa suostumusta?

On myös syytä pohtia, kuinka laki vaikuttaisi puolustusvoimien työvoiman saatavuuteen, jos lähteminen ulkomaille sotilastehtäviin perustuisi pakkoon, eikä vapaaehtoisuuteen. Ja kuinka vaikuttaisi se, jos kotimaan palvelussuhteen ehdot olisivat käytössä kansainvälisen sotilaallisen avunannon tehtävissä? Nämähän eivät välttämättä edes sovellu käytettäväksi kansainvälisissä sotilastehtävissä, vaan ne vaatisivat kaikkien tehtäväkuvauksen ja palkkauksen tarkistamisen. Myöskin on kriittisesti tarkasteltava, että sotilaallista avunantotehtävää suorittavien ja vapaaehtoista kriisinhallintatehtävää suorittavien palvelussuhteiden ehdot eivät olisi toisistaan poikkeavat, jos joukon tehtävät olisivat samat. Ehkä olisikin syytä käyttää kansainvälisen kriisinhallintatehtävien palvelusuhteen ehtoja, joita voidaan tarvittaessa tarkentaa. Tästä on jo kokemusta ja periaatteet on olemassa mitä tulee esim. tapaturmiin.

On myös hyvin kriittisesti valiokuntakäsittelyssä tarkasteltava sitä, että tarkoittaako lakiesitys suomalaisten sotilaiden osallistumista suoranaisiin sotatoimiin ja taistelutehtäviin sotatoimialueella tai sodanomaisissa olosuhteissa Suomen rajojen ulkopuolella. Pidän tällaista ajatusta valtavana sotilaspoliittisena linjamuutoksena.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin muistaa, että kansainvälinen yhteistyö on rauhan ja turvallisuuden tae. Eurooppa kantaa nyt valtavaa ristiä harteillaan, kun se ei ole onnistunut neuvottelemalla luomaan rauhaa ja vakautta lähialueilleen. Yhteiskuntien levottomuuksia ruokkii nuorisotyöttömyys, epävakaa yhteiskunta, koulutuksen ja terveydenhuollon puute, eriarvoisuus ja korruptio. Viha muhii ja kasvaa, jos kansalaisilla ei ole ihmisoikeuksia ja poliittisia vaikutusmahdollisuuksia, eikä tulevaisuuden toivoa. Tällöin ei millään ole enää mitään väliä. Terroristien on helppo saada rekrytoitua lisää vihaisia joukkoonsa ja yhteiskunnat radikalisoituvat. Enää ei ole edes osapuolia kenen kanssa neuvotella rauhasta.

Samalla, kun keskinäistä avun antamista ja saamista parannetaan, tulee Euroopan yhdessä suurvaltojen kanssa toimia sen puolesta, että Välimeren toisella puolella hallitukset luopuvat omien kansalaistensa sortamisesta ja opposition tukahduttamisesta. Aseiden myynti sota-alueille on lopetettava. Ei riitä, että osa maista, kuten Suomi ei sitä tee, vaan koko kansainvälisen yhteisön on laitettava rauha rahaa tärkeämmäksi. Toivoa muutoksesta ei tule sotien vaan kansalaisyhteiskuntia vahvistaen.